lauantai 19. joulukuuta 2015

Tv:n digitalisaatio - suuri kusetus?

Törmäsin tässä taas joutavanaikaiseen keskusteluun siitä kuinka tärkeää on että television ohjelmat pitää saada HD-formaattiin (high density, suuri tarkkuus) josta ajatus kulkeutui siihen miten television ohjelmistojen alennustila on edennyt.

Digitalisaation myötä kaikki tv-yhtiöt (ja siinä ohessa katsojat) pakotettiin vaihtamaan vanha, hyvin toiminut kalusto uuteen, jonka toimivuus on ollut jotain umpisurkean ja siedettävän välimaastosta. Digitalisaatiota, nääs. No on nyt sentään saanut sentään kohtalaisen luotettavan tason, mutta millä hinnalla?

Ohjelmistot ovat muuttuneet tosi-tv-paskaan, kunnollista viihdettä ei enää tehdä. Ja kun ohjelmistosta on kadonnut ajatus niin onko se ollut silloin digitalisaation arvoinen? Kaiken siihen uhratun rahan, ja katsojakunnan pakottamiseen täysin toimivien laitteistojen uusimiseen?

Nyt siis eteeni tuli kirjoitus jossa vaadittiin tellyn muuttamista järjestään vain HD:na toimivaksi. Josta itselläni on kokemuksena että kun vertaa kuvan laatua normin ja HD:n välillä, niin ainakaan tällaisella aikuisnäöllä varustettu ihminen ei näe hitonkaan eroa niiden välillä.

Merkillistä hiustenhalkomista kuvan laadusta, kun ohjelmistojen laatu on mennyt suoraan viemäriin. Ja siitä kun 1960-luvun puolesta välistä olen töllistintä katsonut milloin mitenkin, niin eipä ole enää paljoa hurraamista ohjelmissa, joita ei viitsi katsoa vaikka maksettaisiin.

Minne on kadonnut kaikki se vanhanaikainen viihde, jossa ihan oikeasti paneuduttiin siihen että tuotettiin viihdyttävää ohjelmaa? Tai asiallista uutisointia? Tätä nykypäivän paskaa ei voi kertakaikkiaan korvata sillä että se näkyisi muka jotenkin parempana hd-tason kuvana; paska on paskaa, vaikka sen kultaisi ja esittäisi sitten korkealla resoluutiolla.

Pah. Ei ihme ettei juuri tule enää katsottua töllistintä, kun uutisetkin tuppaavat olemaan propagandaa, ja viihteeksi tarkoitettu on ihan sitä itseään.

torstai 10. joulukuuta 2015

Anarkistin rohkeudesta

Voisiko sanoa että ehkä aavistuksen pisti hymyilemään tänään kun takku.netin saitilta luin erään anarkistitaistelija-urhon itsetilityksen jossa uhkutaan toimintatarmoa ja rohkeutta uskomattomin määrin!

"Tuijotin poliisia tämän mellakakypärän läpi silmästä silmään. Olimme kaikki täynnä voimaa, täynnä tahtoa näyttää ettei rasismi, fasismi tai nationalismi ja sen hyväksyminen kaduille ole oikein. Ihmiset kääntyivät kannoiltaan ja alkoivat juosta. En tiennyt mitä tapahtui, ennen kuin lähdin itse juoksemaan perässä. Kuulin suhahtavan laukauksen, ja poltteleva kipu levisi nilkkaani. Se tuntui siltä, kuin palava pullo oltaisiin suurella voimalla isketty kohti. Minä olin juoksemassa karkuun."

Voimaa, totisesti.

Jos Suomen anarkismi on tällaisten tolvanoiden ja luusereiden hallussa, niin ehkä ei siitä kovin paljoa tarvitse olla huolissaan. Rohkeutta riittää, kun vain on ainakin kolmekymmentä kaveria kannustamassa. Ja kunhan ei ole enempää kuin yksi vastassa.

Täytyykin  varmaan jatkossakin käydä bongailemassa tuota saittia, saa hyvä naurut piristämään sateisempaakin päivää.

Toisaalta, on murheellista nähdä miten vähällä älyllä voi selvitä elämästä, mutta kai se sitten kun yhteiskunta elättää kun ei itse kykene eikä edes viitsi, kun kerran yhteiskunta elättää. Onkohan näillä naukujilla minkäänlaista selkärankaa?

tiistai 8. joulukuuta 2015

Ahneus ja moraali

Tässä kirjoituksessa mietiskellään ahneutta, moraalia ja ahneuden moraalia. Kaikki tietävät jo nyt Pihtiputaan mummoa myöten että Suomeen on hyökännyt parin divisioonan verran turhapaikanhakijoita, joista noin kaksi kolmasosaa ei täytä minkäänlaista turvapaikan hakijalle määriteltyä kriteeriä. Ei ole mitään hätää mistään muusta kuin siitä että suomalaiset veronmaksajat elättävät.

Mutta näitten turhapaikanhakijoiden myötä on noussut ihan uudenlaista ahneutta, opportunistien hakiessa pikaisia voittoja vuorenvarmalla bisneksellä: Vastaanottokeskukset. Se on ollut niin nopeaa nousua, ja osille pyrkijöitä on niin paljon että alkaa mietityttämään että onko osa bisnekseen ryhtyneistä saanut jopa etukäteen jotain tietoa millä mennään, kun niin kiireellä on noita VOKkeja pystytetty joka niemen nokkaan ja saarelmaan. Ja, mikä karuinta, myös alettu lemppaamaan ihan oikeasti maksavia asukkaita ulos kun on saatavilla parempaa voittoa vastaanottokeskuksessa.

Tämän kertainen esimerkki tulee Akaalta, jossa on selvästi haistettu hyvä business. Alla kuva Akaalla sijaitsevan Rautalantie 13:n asukkaille, jotka vielä ovat olleet taloa asuttamassa.



Tämän maahantunkeutujien majoittamisen täytyy olla aivan helvetin hyvä bisnes, kun sen takia on ensin kannattanut ostaa kokonainen kiinteistö, sitten luvataan talossa asuville kustantaa muuttokulut, ja jopa vuokransa ajallaan maksaneille luvataan palauttaa joulukuun vuokrat takaisin, vain jotta saataisiin kiinteistö tyhjäksi niistä jotka siellä ovat asuneet ja omalla rahallaan vuokransa maksaneet. Yhteentoista asuntoon tuupataan 60 turvapaikanhakijaa, noin aluksi, eli yli 5 per kämppä. Ja jokaisesta saa korvauksen valtiolta. Meiltä. Sillä kukapas tämän maksaa, ellei veronmaksaja. Siis se oikea veronmaksaja.
Maksaahan tästä näennäisesti talon ostanut ja vastaanottokeskusbusineksen taho myös veronsa, mutta voiton täytyy olla melkoinen että kannattaa edellä mainituin ehdoin lempata ulos taloa aikaisemmin asuttaneet, itse vuokransa markkinahintaan maksaneet asukkaat. Ja muuttokulut päälle, älkää unohtako sitä.
Nämä tahot, poliitikoista alkaen, jotka meuhkaavat että "suomalaisten tulee avata sydämensä (ja lompakkonsa) ja auttaa" tyynesti vetävät bisneksillään rahat kotiin, kun nyt on päästy ihan laillisesti suoraan veronmaksajien rahoihin kiinni.

En viitsi edes aloittaa penkomaan tämän yhtiön taustoja, sillä arvaan jo etukäteen mitä sieltä löytyy. Eikä se ole tämän asian kannalta oleellista laisinkaan millaisia niljakkeita siellä on, jotka tämän lystin kautta vetävät voitot kotiin.
Suoraa rahastusta, veronmaksajilta niljakkeille. Toki, tässäkin kohtaa varmaan vedotaan siihen ettei se ole keneltäkään pois, kun kerran valtio maksaa. Mutta mistä se valtio maksaa, ellei veronmaksajien rahoista? Tai lainatusta rahasta, joka maksetaan pois veronmaksajien rahoilla? Ei, valtiolla ei oikeasti ole rahaa, se raha tulee sinun ja minun ja monen muun taskusta. Siis niiden jotka oikeasti maksavat verot, eli yksityinen sektori, vientiteollisuus ja yrittäjät. Virkamiesten veroilla ei ole paskankaan väliä, sillä heidänkin palkkansa maksetaan verovaroista.

Nyt sitten päästäänkin siihen moraalipuoleen, josta otsikossa mainitaan. Olen näet varsin hämmästynyt siitä että tuo viherpunikkien rintama joka yhteen ääneen on pitämässä älämölöä siitä kuinka jotkut rikastuvat yritysten tuottamien voittojen takia (jotka ovat peräisin ostavien asiakkaiden taskusta) eivätkä maksa niin paljoa veroa kuin he haluaisivat (eli +100 prosenttia) kuitenkin suvereenisti hyväksyvät tämän rahastuksen jonka maksajina ovat kaikki veronmaksajat. Siis ne jotka oikeasti maksavat veroa.
Tällainen voitonkiskonta ja valtion/veronmaksajien kuppaaminen on täysin hyväksyttävää, kun tarkoitus on oikea, eli maahan tulevien täysin tarpeettomien ja hyödyttömien hyysääminen. Kaksinaismoraalinen asenne on tässä huipussaan, mikään ei ole liikaa kun vaan kohde on oikea.

Itsenäisyyspäivän luuserijengin, anteeksi, vasemmistoanarkistien touhuun tämä kytkeytyy siten että he ovat vaatimassa päitä vadille, juuri niiden päitä jotka tämän paskan maksavat. Ja sen anarkomarkojen jengin toimeentulon samalla.
Ovatkohan laisinkaan ajatelleet että jos tämä veroja maksava osa kansasta saadaan "lahdattua" niin kun verotulot romahtavat, niin juuri tuo anarkomarkojen luuserikööri on se ensimmäinen joka täysin turhana lempataan yli laidan? Maahanmuuttajastakin saatetaan saada hyvällä tuurilla jotenkin yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja, mutta tuosta anaali... oh, anarkistimarkojen jengi on täysin turhaa painolastia yhteiskunnassa. Eivätkä he edes itse pysty itseään elättämään, kun eivät mitään osaa eivätkä mitään tiedä. Tyhmyys, se on niin sakeaa että sitä voisi varmaan vaikka leikata kuutioiksi, eivätkä nämä vassarianarkistit edes tunnistaisi sitä tyhmyydeksi.

Jotenkin huvittavaa on se että he vaativat yhteiskuntajärjestystä muutettavaksi, fasistiset poliisit lakkautettavaksi jne. jne. samalla kun ovat ensi töikseen huutamassa avukseen järjestelmää kun elämä kusee silmään. Eivätkä laisinkaan ajattele että jos kaikki yhteiskunnan toiminnat lakkautettaisiin ja todellinen anarkia vallitsisi, niin heillä, joutavalla rupusakilla, ei sielläkään tehdä mitään.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Vihainen kirjoitus

Kun nyt on niin muodikasta "vihakirjoitella" niin kirjoitetaanpa yksi sellainenkin. Tosin, tästä ei taida saada rasistisia fiboja, eikä siinä edes suoraan loukata ketään turhapaikanhakijaakaan. Ei siis mitään nähtävää, hajaantukaa!

Uutisvirtaan aina vaan kummallista uutista erilaisista "yksittäistapauksista" pukkaa, mistä niin feministit kuin laitavasemmiston edustajatkin tasaisesti syyllistävät suomalaista lihaasyövää VHM miestä. Ja tietenkin, islamhan ei koskaan ole syypäänä siihen jos muslimi toteuttaa uskontonsa vaateita. Tälläkin viikolla on tullut tietoon vasta noin sata erilaista "yksittäistapausta" joita ei mitenkään saa yleistää koskemaan maahantulleita, käytännössä 100 % islaminuskoista tolvanaa jotka niihin syyllistyvät. Ja jos nyt joku muslimi tekee mitä uskonto määrää niin miten se nyt sitten liittyy islamiin? Just joo...

Takku.net-saitilla "anarkistit", nuo lyömättömät arjen sankarit suunnittelevat väkivaltaista keskeytystä normikansalaisten kulkuetta vastaan. Samat onnettomat turat jotka eivät osaa mitään, eivät tiedä mitään eivätkä ole yhteiskunnalle kuin haitaksi. Sekä taloudellisesti että moraalisesti. Ja sellaisia paskiaisia Suomen medioissa suorastaan hyysätään, siinä kuin maahantulleita, yhteiskunnan kannalta hyödyttömiksi ja suorastaan vahingolliseksi osoittautuneita turhakkeita.
Nämä kotitekoiset anarkistit eivät laisinkaan mieti sitä että miten heille kävisikään, jos he onnistuisivat saamaan yhteiskunnan polvilleen: lakkaisi kotiinsyöttötuet juoksemasta, ja joutuisivat ihan itse tekemään jotain elantonsa eteen. Tosin, epäilen että aika moni heistä muuttuisi juuri sellaiseksi fasistiseksi siaksi joita he nyt ovat muka vastustavinaan. Joukkovoimaa kun on olevinaan... isossa porukassa vielä tuo tyhmyys pyrkii tiivistymään, joten jos otetaan sieltä yksi anarkisti erilleen niin itkuahan sellainen alkaa tuhertamaan kun joutuu huomaamaan että maailma ei ole tuollaisille turhakkeille kovinkaan ystävällinen ilman sitä joukon tuomaa turvaa.

On huvittavaa lukea miten he perustelevat tätä aikomaansa väkivaltaista keskeytystä. Koko paskasakki on niin "antifasistista" että heiltä itseltään jää kokonaan huomioimatta miten suvaitsemattomia, fasistisia otteita he ovat käyttämässä.

Feministit jotka suu vaahdossa meuhkaavat naisten oikeuksista, VHM miesten tekemistä vääryyksistä ja väkivallasta autuaasti unohtavat tai jättävät tieten "tiedostamatta" että puolet parisuhdeväkivallasta on naisten aikaansaannosta. Erityisesti murhista. Mutta ei, sehän ei ole merkittävää, vain se että "nainen alistuu" ja on uhri. Siinä 50 %:ssa perheväkivallasta, siis. Samalla se että naiset johtavat 6-0 väkivallassa lapsia kohtaan, sehän on siis niin iso ongelma että siitä ei tarvitse puhua laisinkaan. Eikä se ole feministeille ollenkaan merkittävää että näiden haittamaahanmuuton tuomien turhakkeiden kulttuuriin kuuluu se että nainen on pelkkää käyttöomaisuutta.

Jotenkin jaksaa hämmästyttää miten nämä kaksi kansanryhmää saavat kaikki asiat käännettyä niin että vain kantasuomalainen mies on syyllinen, oli tekijä sitten kuka tahansa ja kohdistui tuo vääryys keneen tahansa. Anarkomarkot joilla on uho päällä ja etsivät sitä kuuluisaa äärioikeistoa jota vaan ei tuppaa löytymään sitten hakemallakaan, niin heille toki kelpaa oikeistoksi kuka tahansa joka on eri mieltä kuin he ovat. Ja femakoille, noille otuksille joista varmaankin puolet ainakin muistuttavat merkittävällä tavalla syöttöporsaan ja apinan risteytystä, heille käy syyllistettäväksi kuka tahansa suomalainen mies. Ja tässä tarkoitan nimenomaan miehiä, en noita piipittäviä runkkareita jotka esiintyvät feministisinä tolloina, luulevat kai siten saavansa jotain muutakin kuin vain vetää käteen.

Tapaus toisensa jälkeen ihmetyttää miten Vasemmistoliitto (vasemmistolainen väkivalta vaan on niin paljon parempaa!) jaksaa puolustaa näitä tolloja, osan jopa ollessa itse mukana tolloilemassa. Ei ihme että kannatus tuppaa vähän hiipumaan, mikä mielenkiinnolla huomioitakoon. Entisestä duunarien puolueesta on tullut vinkuvien nössöjen lauma, jotka pyrkivät syyllistämään kaikkia niitä jotka heitä elättävät. Mutta ei ihme, kun katsoo mitä porukkaa heitä on johtamassa. Sikäli kyllä ymmärrän tämän anarkomarkolauman ja vasemmiston tavoitteita, vinkumalla rasismista ja kannattamalla haittamaahanmuuttoa he epäsuorasti tukevat omaa olemassaolonsa logiikkaa, eli loisimista toisten kustannuksella.

Femakoiden kohdalla taas ihmetyttää se että miten he ihannoivat näitä islamistisia maahantulijoita, joitten kulttuuri on kuuluisa siitä miten "vapaa" heidän naissukupuolinen väestönosansa onkaan! Vapaa siinä nyrkin ja hellan välissä. Mitä nyt välillä vähän synnytellään, kun pitäähän sitä kunnon muslimilla olla ainakin se puolen tusinaa kersaa.
En kerta kaikkiaan voi käsittää miten feministit saavat senkin käännettyä VHM syyksi? Joskus mietiskelin että Halla-ahon kirjoitus näistä vihervasemmistolaisista femakoista olisi aika karu, mutta tätä nykyä, täytyy sanoa että se olisi varmaankin femakolle voimaannuttava kokemus joutua "rikastetuksi" kunnolla. Tosin, siitä tuskin lienee paljon pelkoa, sillä nämä femakot kuitenkin pyrkivät suojautumaan sen vihatun VHM taakse, ja osahan heistä on sen näköisiä että ilman puhuttua kieltä heidät saatettaisiin myydä karjatorilla alennushintaan. Ei siis pelkoa "rikastuksesta".

Suomessa on jo nykyisellään ihan tarpeeksi isoja ongelmia, ilman näitä paria kansanryhmääkin, eikä mitenkään voida sanoa holtittoman maahanmuuton joka tuo kymmenin tuhansin lisää sossun elätettäviä parantavan tilannetta. Eikö omissa työttömissä, asunnottomissa ja huonoissa oloissa elävissä vanhuksissa olisi jo riittävästi? Eikö näitä anarkomarkoja ja feministejä voitaisi karkoittaa kaikkien noiden turhien turvapaikanhakijoiden kera vaikkapa länsi-Afrikkaan? En tosin kyllä tiedä mitä niin pahaa afrikkalaisetkaan ovat tehneet että heidän riesakseen pitäisi tunkea nämä turhat perslävet.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tämä ei paljoa selittämistä taida tarvita...

http://rahmispossu.net/2015/11/14/yhden-unelma-on-toisen-painajainen/

Maahanmuuttajat saattavat sittenkin olla painajainen. Sinunkin kannaltasi, tai ainakin lastesi kannalta.
Eurooppa, joka velkaantuu törkeää vauhtia maahanmuuton kustannuksia maksaessaan on yhtä jyrkkää vauhtia muuttumassa samaan katastrofaaliseen tilaan kuin maat joista nämä "pakolaiset" ovat tulossa. 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Tappamisen riemu?

Kun jätetään katastrofit, kuten onnettomuudet tai luonnonilmiöt pois, sekä ihan normaalit kuolemat jotka aiheutuvat siitä että elämä päättyy, niin ihmisiä kuolee toisten ihmisten takia neljästä eri syystä. Näitä muita syitä sitten on tarkoitus tässä lyhyesti ruotia, sillä ne ovat aina vaikuttamassa meidän kaikkien elämään, joko suoraan tai epäsuorasti.
Mikään niistä ei periaatteessa ole inhimillisesti hyväksyttävää, mutta vain yksi niistä on ymmärrettävää ja jokseenkin hyväksyttävää, ja toinen niistä on inhimillistä vaikka ei hyväksyttävää.

1. Tappaminen sen takia että haluaa tappaa. Tällaiseen syyllistyvät aidot psykopaatit, joista osa voi toki olla jäljempänä mainittujen ryhmien jäseniä, se ei ole mitenkään pois suljettua. Tämä ryhmä tappaa sen takia että he nimenomaan haluavat tappaa, joko seuraten uhrin kärsimystä ja kuolemaa, tai hekumoiden sillä. Tämä ryhmä tekee sen iloiten ja halulla.

2. Tappaminen sen takia että joku käskee, joko vallan tai terrorin takia. Tai uskonnon. Hallinnan. Minkä tahansa muun syyn takia joka "oikeuttaa" tappamisen joko kontrolloinnin tai hallinnan takia. Tähän ryhmään menee valtaosa terroristeista, mutta myös osa ensimmäisen ryhmän "jäsenistä". Tämä ryhmä tekee tappamisen joko halulla tai ainakin innoittuneena vallan tunteesta. Vähintäänkin tottelevaisuudesta, piittaamatta aiheuttamastaan kärsimyksestä.

3. Tappaminen sen takia että puolustaa joko omaa tai läheisensä henkeä. Tai vastaavasti suojatakseen omaa sivilisaatiotaan ja muita kansalaisia. Tämä ryhmä tappaa vastentahtoisesti, pahoinvointia tuntien, vain velvollisuuttaan ja itsesuojeluvaistoaan tai läheistensä/kansalaistensa suojaamista toteuttaen. Tämän ryhmän jäsenistä ei kukaan kuulu kahteen ensimmäiseen ryhmään.

4. Tappaminen sen takia että kännipäissään/pikaistuksissaan/menetettyään malttinsa ei pysty hillitsemään itseään. Tämä ryhmä on onnettomin, heillä ei ole kontrollia omiin impulsseihinsa eikä niihin vastaamiseen. Voivat kuulua kahteen ensimmäiseen ryhmään, mutta eivät kolmanteen.

Kenen tahansa tappaminen on aina lopullinen teko, aina tuomittava, ja vain harvoin ymmärrettävä. Siksi on vaikeaa ymmärtää että joku uskontonsa varjolla on valmis oman "taivasosuutensa" takia tappamaan asiaansa täysin viattomia sivullisia, joilla ei kerta kaikkiaan ole mitään tekemistä heidän kanssaan, heidän uskontonsa kanssa tai heidän vallanjanonsa kanssa.

Haistakaa vittu, islamistit  ja kaikki muutkin terroristit. Kuulutte kaikki noihin ryhmiin 1. ja 2. Olette sairaita, ja jos jonkun haluatte tappaa niin tappakaa toisenne, tai itsenne. Älkää viattomia sivullisia.

Pariisin uhreja kunnioittaen ja islamisteja paheksuen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Vihreää märkänä, vai miten se olikaan?

Vaihteeksi taas saavat vihreät tuuletella oikein urakalla, sillä useammallakin otsikonlukijalla on taas tullut päästöjä pöksyihin. Yle pistää Antti Koistisen kynällä tulemaan taas otsikkotasolla tolkutonta tuubaa josta todellisuus on kaukana.
Kyllähän tuon pläjäyksen loppupuolella selvitellään niitä huonojakin puolia joita on paljon enemmän kuin mitä otsikko lupaa.

Kyse on Ylen 4.11.2015 julkaisemasta jutusta, jossa kerrotaan otsikolla "Hurja tutkimustulos: Tuulivoima laskee sähkön hintaa Pohjoismaissa liki 70 % – Voimayhtiöt menettäisivät miljardeja" kuinka tulevaisuudessa sähkö on halpaa kuin saippua. Juttua pönkätään Aalto-yliopiston tekemällä tutkimuksella jonka mukaan tuulivoima leikkaa sähkön hintaa "pohjoismaisilta sähkönkuluttajilta jopa 68 prosenttia".

Mutta miten tämä on mahdollista? Eihän tuulivoimaa ole rakennettu suomenkaan kamaralle kuin vain 5 % koko sähköntuotannon nimellisarvosta. No nyt sitten kaikki jotka vannovat tuulivoiman nimeen lopettavatkin lukemisen tähän ja ryntäävät barrikadeille, tätä täytyy saada lisää. Ehdottomasti, ja paljon.

Vaan mitä ihmettä, artikkelin laatija on jopa kirjaillut joitakin tosiasioita juttuunsa, mutta on jättänyt ne aivan artikkelin loppuun, arvellen kuitenkin ettei kukaan vihreä osaa lukea niin pitkälle. Voi olla jopa mahdollistakin, eihän tuo kriittinen lukeminen tai ristiinvertailu ole mitenkään kovassa huudossa, eikä monikaan kyseenalaista sitä mitä Yle otsikoi.

Siis kuinka homma hoituu? Yksinkertaista: kyseessähän on valtaisa tulonsiirto kuluttajilta sähkön suurkäyttäjille eli teollisuudelle yms. vastaavalle. Valtiot tukevat miljardeilla tuulivoiman tuotantoa niin rakennuskustannuksissa, tariffihinnoittelussa ja niin pois päin. Ja kukas ne valtion verot oikein maksaakaan? Aivan oikein, se on kuluttaja.

Näin saadaan "Halpaa sähköä" jonka tukikustannukset ovat enemmän kuin mitä ko. tuulivoimalat tuottavat käytettävää sähköä. Ja tämä vääristää sähkömarkkinoita, sillä tämä "halpa" tuulivoima on niin paljon verovaroilla tuettua että nyt kun sähkönkäyttö on vähentynyt teollisuuden vähenemisen myötä, että sähkön suurkuluttajille kohta sähkö on liki ilmaista. Tai heille maksetaan tavallaan siitä että käyttävät sähköä edes pikkaisen. Tämä taas saa perinteisemmät sähköntuottajat liriin, sillä heille ei tukia heru, vaan näiden pitäisi koettaa tuottaa halvemmalla sähköä kuin mitä sähkön tuottamisen kulut ovat. Ja sellainenhan on tunnetusti tuottamatonta liiketoimintaa.

Näin ollen siis perinteiset sähkön tuottajat joutunevat aikaa myöten ajamaan laitoksiaan alas, koska ei sitäkään hommaa kannata tappiolla tehdä.

Yksi erityisen huono puoli asiassa on että tuo tuulisähkö on kovasti epävarmaa ja epätasaista, ja sitä varten tarvitaan melkoisesti säätövoimaa muilla tavoin tuotettuna. Suomessakin harvemmin tuulee lainkaan silloin on kovimmat pakkaset, mutta sähkönkulutus kuluttajilla erityisesti on silloin korkeimmillaan. No jos ei tuule, niin mistäs se sähkö sitten tulee? No säätövoimasta, tietenkin, jota pitää olla vähintään saman verran kuin tuulivoimaa.
Mutta jos nämä säätövoimalaitokset ajetaan kannattamattomina alas, niin mistäs se sitten otetaan?

Perkele että ihminen voi olla tyhmä. Mutta kun touhutaan verovaroilla niin tuollaista se on. Vihreää, totisesti.

Jaha, jatketaanpa lukemista. Koistinen on kirjannut artikkeliinsa sen mikä tavallista sukankuluttajaa pitäisi kiinnostaa erityisesti:
"Myöskään tavalliset kotitaloudet eivät näkisi rajua sähkölaskun pudotusta, sillä kotitaloussähkön hinnasta vain 40–50 prosenttia on energian osuutta. Loppu koostuu veroista ja siirtomaksuista, jotka tuppaavat nousemaan jatkuvasti."

Noin. Siis kuluttaja, se tavallinen, ei sittenkään saa sähkölaskuaan 68 prosenttia halvemmalla, vaan itse asiassa kustannus nousee. Kun verot ja siirtomaksut, ja tuulivoiman tuki jne. Jokohan alkaa vihreiltäkin pöksyt kuivumaan?

Seuraava idioottimaisuus: "Tutkimuksen mukaan sähkö halpenee juuri tuulivoiman takia. Liski sanoo, että tuulivoiman vaikutusta pohjoismaiseen sähkömarkkinaan ei ole tähän mennessä tunnettu kovin hyvin, sillä tuulivoima laskee sähkön hintaa monimutkaisella tavalla."

Juu, ihan varmasti tuulivoima laskee suurkuluttajien hintaa. Kun sinne pumpataan sitä kuuluisaa verorahaa jolla se sähkö sitten tuotetaan. Yrjöperskeles tarinoi jossain pakinassaan siitä miten ihmisiä tullaan käyttämään paristoina. Vaikka asia olikin hiukan toinen, niin eikös tämäkin jo melko läheltä liippaa sitä? Sitä, kuinka kuluttajia kupataan sumeilematta että saadaan vähäjärkistä toimintaa aikaan?
Maksa veroja, jotta voidaan tukea tuulivoimaa joka on niin kallista että sitä varten tarvitaan lisää veroeuroja, jonka takia veroja pitää korottaa jotta voidaan tuottaa "halpaa tuulivoimaa". Jees jees.

Jaha. "Tuulivoima kattaa nyt noin viisi prosenttia Pohjoismaissa kulutetusta sähköstä. Osuus nousee arviolta kymmeneen prosenttiin vuonna 2020." Ja kymmenellä prosentilla tuotantoa sähkön hinta laskee 68 prosenttia? Oho. Siinä on harrastettu luovaa matematiikkaa ja runsaasti.

Ja lopuksi sokeri pohjalle, jos joku ei jaksanut itse artikkelia lukea:

"Liskin mukaan sähkön hinta-ale johtaa siihen, että yritykset eivät enää halua, eivätkä pysty rakentamaan uusia voimalaitoksia ilman valtion tukea.
Kärjistetysti sanottuna Suomesta sammuvat valot, mikäli vanhenevien voimalaitosten tilalle ei rakenneta uusia. Lisäksi tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat tuekseen säätövoimaa tyynien ja pilvisten päivien varalta.

– Pitkällä aikavälillä kuluttajien pitää osallistua näiden investointien maksamiseen, Liski sanoo."

Tulihan se sieltä. Eli "halpa tuulivoima" maksaa niin paljon ettei ole enää varaa tuottaa sitä ilman verojen korottamista. Ja kukapas taas kerran laitetaan maksamaan nämä vihreät hörhöilyt? Ettei vain olisi kuluttaja?

Kaikkein hulluinta asiassa on se ettei tässä edes vihreät tienaa, vaan ne jotka rakentavat turhaa ja tarpeetonta tuulivoimaa. Vain siksi että se saa vihreät byysat kostumaan.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Sananen vapaudesta ja mediasta

Tätä kirjoitusta jouduin miettimään todella pitkään, sillä asian setviminen on parhaimmillaankin melko takkuista. Eikä suinkaan vähiten siksi että siinä missä hallitus suhmuroi päättämättömyydessään niin media koettaa pimittää kaiken oman agendansa ulkopuolella olevan tiedottamisen. Vähän sitä välillä laajennellaankin tarvittaessa, mutta punavihreä toimittajakunta näyttää laittavan omansa aina uudestaan ojennukseen. Sinällään, hiukan kun viitsii nähdä vaivaa niin nyt internetin aikakaudella joku aina kertoo totuuden, tai useampaa lähdettä yhdistelemällä totuus selvenee.

Kirjoittaminen ylipäätään sananvapaudesta on haastavaa, kun kaikki määritelmät näyttävät muuttuvan koko ajan sen mukaan kuka niitä määrittelee. Onko kaikki sanat vapaita, vai ei? Kuka oikein määrittelee mikä sanottava on ok, ja mikä ei? Miksi ne joiden luulisi ensimmäisenä olevan puolustamassa sananvapautta ovatkin tekemässä parhaansa sen rajoittamiseksi?

Suomen lakikokoelmassa on määritetty aika pitkälle sitä mitä saa sanoa ja mitä ei. Mutta vähän väliä pulpahtelee kaikennäköisiä tulkintoja siitä mikä on sallittua ja mitä ei, ja se mitä halutaan sanoa on usein sitä että "turvat tukkoon" mikä tuskin on ollut sananvapauden ajatus. Ei ainakaan pitäisi olla.

Mutta kun katsotaan miten esimerkiksi media Suomessa käsittelee sananvapautta, niin ei voi kuin ihmetellä: Onko ajatus sananvapaudesta kadonnut jonnekin kokonaan? Medialla näyttää olevan kokonaan toinen käsitys siitä mitä saa sanoa, kuin mitä lain säätäjillä on ollut lakeja muotoillessaan. Ja mikä pahinta, media ei halua edes tuoda poikkeavia mielipiteitä esille, ja usein sellaiset sensuroidaan myös kommenteissa.

Median taannoinen kommentoinnin esto keskustelupalstoillaan kuvasti oikein mainiosti asiaa. On asioita joista saa puhua, ja sitten on asioita joista ei saa puhua, ja ne pitää vaimentaa etteivät ihmiset vain alkaisi ajattelemaan omilla aivoillaan vaan lukevat pelkästään median puppugeneraattorien tuottamaa yhdentekevää tuubaa. Paitsi silloin kun pitää saada mielipiteitä muokattua, jossa kohtaa media alkaa käymään mielipuolisella energialla suoltamaan sitä propagandaa joka sopii median omiin ajatuksiin. Siinä ei silloin enää paljoa sananvapaus paina.

Omituista on se että joku viiden prosentin osuus kansakunnasta (se erittäin meluisa Enemmistö ry) haluaa määritellä uudelleen sananvapauden Suomessa. Ja vaikka prosenttilukema olisi suurempikin, niin sillä ei ole väliä. Sananvapaus pitäisi koskea kaikkia, myös niitä kriittisempiä äänenpainoja, jotka esitetään ilman ad hominemia ja ilman rikokseen usuttamista. Mutta ei, se ei kelpaa kaikille.

Suomessakin on monta vuotta menty ihan päin helvettiä, niin maahanmuuttopolitiikassa kuin muussakin, mutta sitä ei saisi sanoa. Eikä arvostella. Eikä ainakaan esittää mitään ehdotuksia kuinka asioita pitäisi käsitellä tai johdattaa. Nyt, sitten kun alkaa paska osumaan potkuriin, niin peittely muuttuu entistä räikeämmäksi.

Poliisia kielletään kommentoimasta tai raportoimasta maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista, jotta kuva siististä ja siloisesta pakolaisväestä säilyisi. Pakolaisista, joista merkittävä osa ei ole muuta kuin etsimässä elättäjää itselleen ja perheilleen, samaan aikaan kun kantaväestö kärsii ennennäkemättömästä työttömyydestä ja sosiaaliturvan leikkauksista, ja kun kantaväestöltä kiristetään koko ajan enemmän etuuksia pois ja veroja lisää jotta tämä älyvapaa elämysmatkailu kustannetaan jotenkin.

Jo pelkästään se että poliisille halutaan lätkäistä kommenttikielto kertoo miten viturallaan koko sananvapauden tila on Suomessa. Tosin, eipä tuo hyvissä kantimissa ole Ruotsissakaan, ja kenties vielä vähemmän Venäjällä. Mutta Suomi, jonka media yrittää väittää että Suomi on vapaa maa, mitä nyt vähän rajoitellaan mitä saa sanoa ja kerrotaan miten pitäisi ajatella. Välillä vähän valehdellaankin, ja lievimmillään vain jätetään kertomatta.

Tällaisen sananvapauden rajoittaminen sillä perusteella että se joidenkin tahojen mielestä sisältää vääriä mielipiteitä on naurettavaa. Minä ymmärrän että henkilökohtainen loukkaaminen on väärin, jopa laitonta, mutta se että on jostain jotain mieltä, niin sellaisen rajoittaminen on selkeää sananvapauden rajoittamista. Vaikka ei kai sitä media halua myöntääkään.

Miksi siis joidenkin tahojen annetaan määritellä mikä on vapaata sanaa ja mikä ei? Missä on median edustajien vastuu asiassa? Kyllä sitä kiljutaan kurkku suorana kun terroristi iskee toimittajia kohtaan ja vingutaan sananvapauden puolesta, ja kuitenkin heti seuraavaksi ollaan taas rajoittamassa ihmisten oikeutta tuoda julki mielipiteensä.

Media Suomessa esittää niin kaksinaamaista touhua, ettei voi kuin nauraa kun totuutta koetetaan pimittää, ymmärtämättä että jos he eivät sitä julkaise niin kyllä joku muu julkaisee. Joskus joku asia jää pimentoon, sille ei voi mitään, mutta olisi median oman itsensä uskottavuuden ja moraalin kannalta parempi että kerrotaan faktat, ilman piilottelua, ilman värittämistä, ilman opastusta "oikeaan ajatteluun".

On hiukan harmillista että joutuu lukemaan esmes MV-lehden tasoisia juttuja, mutta täytyy todeta, että niissä on useammin kuitenkin totuutta mukana kuin mitä näissä ns. laatujulkaisuissa.

Mutta... laatua se on tietysti makulatuurikin. Pöh.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Harmaa talous - liian halpa pizza?

Suomen viranomaiset ovat taas kunnostautuneet. Sen sijaan että oikeasti koetettaisiin tukkia aiempien hallitusten tuottamia porsaanreikiä verotuksessa monikansallisille yrityksille nyt keskitytään jahtaamaan pienyrittäjien pizzoja.

Hyysäri tietää kertoa jutussaan kuinka katalat pizzayrittäjät suorastaan varastavat suomalaisilta, kun myyvät paistoksiaan liian halvalla.

Kannattavan pizzan laskelmat on pyydetty MaRalta että mitenkäs halvalla sitä voikaan tehdä. En ihan välttämättä pitäisi kaikkein luotettavimpana tahona kysyä sitä heiltä jotka koettavat toimia alan edunvalvojina, siinä jotenkin tuntuu olevan hiukan "oma lehmä ojassa".

Laskelman mukaan 6,5 euroa maksavan pizzan työvoimakulut ovat noin 36 % pizzan hinnasta. Ok, sehän on selvää, siihen uppoaa rahaa kun pitää maksaa verot, sotu, työttömyysvakuutus jne. loputon määrä erilaisia maksuja.

Mutta mutta. Jos yrittäjä päättää että hänpä ei otakaan tuon pizzan hinnasta niin paljon työpalkkaa, niin onko silloin MaRan tai poliisin asia tulla sanomaan ettei noin halvalla saa tehdä? Jos yrittäjä onnistuu laillisin keinoin saamaan hintaa alemmaksi esmes keskittämällä ostojaan, tinkimällä omasta osuudestaan tai vastaavaa, niin silloinko hän on rikollinen?

Jotenkin tällainen pilkunnussinta esmes pizzayrittäjien kohdalla tuntuu varsin kohtuuttomalta, kun samaan aikaan monikansalliset yritykset tai ne joilla on toimiva "verosuunnittelu" roudaavat rahaa ulos Suomesta miljardikaupalla.

Jossain välissä vuosi pari sitten tuli vastaan laskelma sellaisen putiikin kuin Terveystalo toiminnasta: Silloisen yli kymmenen miljoonan voitosta maksettiin Suomeen veroa noin 100 000 euroa, eli jotain prosentin luokkaa. Ja muitakin esimerkkejä löytyy kun vain viitsii kaivaa. Mutta se ei ole tässä se oleellinen eikä asian pihvi.

Asian pihvi on se että niin poliisi kuin hallituskin on päättänyt puristaa sen viimeisenkin sentin irti niistä jotka tekevät hommia hiki otsalla, ja joilla ei ole mahdollisuutta samanlaiseen verosuunnitteluun (tai vaihtoehtoisesti lahjontaan) kuin isommilla putiikeilla.
Joten siis pizzan hintaan heti lisää, että valtio saa saatavansa. Korkojen kanssa. Ei sitä perkele yrittäjä saa itse hinnoitella työtään vaan se pitää tehdä sen mukaan mikä on valtiolle hyväksi.

En suinkaan väitä etteikö kaikkien yrittäjien seassa olisi niitäkin jotka koettavat veroja kiertää, mutta kyllä nykyisen valvontakoneiston hallinnassa se on melkoisen hankalaa.
Parempi on kun on oikein iso firma, mielellään monikansallinen, niin on oikein valinnan varaa verojen välttelyssä.

Ja kenen vika se oikein sitten onkaan? Onko se pienyrittäjän, vaiko kenties hallituksen?

Asia on ananas!

Kaikkea sitä näkeekin kun vanhaksi elää. Nyt varmaan ananasten myynti (onkohan sillä väliä onko ananas purkissa vai kokonaisena?) romahtaa Suomessa, sillä kukapa nyt haluaisi ostaa rasistisia ananaksia?

Kuten HS aina yhtä viisaana kirjoittaa, niin ainakin Ranskassa (todisteita, pliis!) ananas on nyt uusi hakaristi. Hyysärin aina valppaan toimittajan Ilkka Malmbergin mukaan kun ananaksesta on tullut poliittisesti kuuma peruna... onkohan tuossa kielikuvassa muuten jotain omituista?

Tiedostava toimittaja Malmberg on urhoollisesti selvitellyt kuinka rasistit Ranskanmaalla nyt ranskanmaalla ilmaisevat rasistista vihaa ja antisemitismiä. 
Ranskalainen koomikko Dieudonné M’bala M’bala kun lohkoo vitsejä vakavalla asialla, ja hänen "kannattajansa" poseeraavat ananaksen kanssa, pukeutuvat ananas-asuihin, jotkut heittelivät juutalaisia ananaksilla.

Toimittaja Malmberg tietää että Dieudonnén kannattajat ovat banlieusta, Pariisin maahanmuuttajalähiöistä, sekä antisemitistisestä valkoisesta oikeistosta. Hiukan minua kyllä hämmästyttää tämä maahanmuuttajien osuus asiassa, onko siis jotenkin ranskalainen maahanmuuttaja enemmän rasistinen kuin suomalaiseen maisemaan eksynyt virkaveljensä?

Malmbergia siteeraten: "Aiemmin Dieudonné oli tunnettu valkoisen oikeiston ja rasismin vastustaja. Häntä pidettiin liberaalin älymystön suosimana esiintyjänä. Sitten hän teki täyskäännöksen."

Tosin Malmberg on ansiokkaasti jättänyt kokonaan miettimättä että miksi mr. M'bala M'bala onkaan vaihtanut kantaa, sehän olisi toimittajaparan aivokapasiteetille aivan liikaa. On hän tosin hiukan hajulla asiasta, mutta sekin jää ilman syvempää pohdintaa koska totuus on liian vaikea käsiteltäväksi. Vaikka voihan se olla että se on yksinkertaisesti aiheuttanut oikosulun toimittajan aivoissa, ja palauttaa resetin kautta takaisin alkukohtaan.

Mutta seuraavasta lauseesta se syy ilmenee, ja sehän on mitä törkeintä punavihreän toimittajan silmäänkuseskelua ja aiheuttaa toimittajan aivoissa selkeän katkoksen ja henkisen pipin:

"Dieudonnén pilkka kohdistuu juutalaisten lisäksi ranskalaisten kaksinaismoralismiin"

Eihän sellainen käy että ranskalaisia, erityisesti toimittajia mollattaisiin kaksinaismoralismista. Mitä törkeintä syyttelyä... joten tässä tapauksessa vaikka noin yleensä maahanmuuttajat eivät voi olla rasisteja vaan rasististen rikosten kohteita, niin kun aletaan arvostelemaan (toimittajien) kaksinaismoraalista toimintaa, niin silloin ymmärrys loppuu. Kun ei pääsekään syyttämään poliisia eikä perusranskalaista kaduntallaajaa rasismista, vaan maahanmuuttajan pirulainen tuleekin ja arvostelee toimittajan arvomaailmaa! Johan nyt on maailmankirjat sekaisin...  

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Uuninpankkopoika laskeskelee

Sattui vaihteeksi eteeni linkki, joka johdatteli Uuninpankkopoika Timosen blogikirjoitelmiin. Vaikka en yleensä pahemmin koko hemmon vahvasti väritellyistä kirjoitelmista piittaa, niin huomasin että siellä oli linkki elokuun lopusta jonka Timonen oli otsikoinut "Puhutaan sitten kustannuksista".
No, vaikka arvelin että se on sitä samaa vanhaa skeidaa niin luin sen kuitenkin lävitse.

Hiukan huomioita tuosta kirjoitelmasta, joka selventää mainiosti miten suvaitsevainen mieli käsittelee maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia, ja kuinka asia esitetään niin että otetaan jokunen tosiasia siteeksi, väännellään sitä hiukan ja pistetään mukaan koko tukku omia oletuksia ja täysin väärää informaatiota.

Kyllähän minä tiedän että suvisten maailmankuvaan kuuluu ymmärtää niin että kun valtio maksaa, niin se on ilmaista, suorastaan tuottavaa. Ja kun kunta saa rahaa valtiolta, niin se on kaikkien veronmaksajien etu. Suvaitsevainen mieli ei kertakaikkiaan voi käsittää sitä että kun rahaa siirrellään taskusta toiseen, niin se ei siitä lisäänny millään tavalla. Ainoa joka tuossa touhussa rikastuu on nyt markkinoille ängenneet opportunistit, eli yksityiset vastaanottokeskukset. Ja kuinka ollakaan, niiden jokaisen hallinnosta löytyy poliitikkoja jotka ovat vainunneet hyvän tilaisuuden lappaa valtion verovaroista osa omiinkin taskuihin. Kuinka demokraattista.

Asiaan. Timonen esittelee "erään FB-kaverin" tekemää laskelmaa jolla koettaa todistaa teoreemansa oikeaksi. Pikaisesti tehty, kuulemma, ja suuntaa antava. Jep jep. Ihan ensimmäiseksi pistetään tiskiin arvio mitä maksaa vuorokausi VOK:ssa. Ja tietysti pyöristetään alaspäin, ja viimeisimpien tietojen mukaan vielä melko reilusti. "Virallisesta" maahanmuuttoviraston antamasta tiedosta joka on 43 € / vrk, siitä napataan heti kolme euroa pois. Epävirallinen tieto taas kertoo että VOK:n vuorokausi yksityisessä laitoksessa maksaa enimmillään jopa 443 euroa. Kevyt pyöristys siis. Timonen lupaa lisätarkennuksien todentamiseen omaa blogikirjoitustaan, eli mahdollisimman luotettavaa lähdettä, totta kai. Ja sitten ladataan tiskiin tukku erilaisia kustannuksia joita maahanmuuttajaksi hinkuva aiheuttaa, ja toteaa sarkastisesti että kaikki kulut maksaa valtio, eli veronmaksajat. Tosin siitä unohtuu se että tosiasiallisesti tuon kulun maksaa vain se osa veronmaksajista jotka oikeasti tuottavat sen verorahan jolla kaikki tuo (kaiken muun lisäksi) kustannetaan.
Samalla Timonen ansiokkaasti unohtaa sen että nuo tahallisesti alakanttiin lasketut summat pitää kertoa (toistaiseksi) tuollaisella 50 000 maahantuppaavalla, joista jokainen maksaa vähintään saman summan. Plus terveydenhuollon, julkisen infran, matkakulut yms. loputtoman listan kaikkea joka menee veronmaksajien piikkiin.

Seuraavaksi Timonen sitten aloittaakin tuon fuula-osaston. Ensin esitellään miten kunnat rikastuvat kun valtio vuokraa SPR:n kautta tyhjiä rakennuksia. Rikastuikohan siinä kukaan muu kuin SPR ja nuo yksityisiä keskuksia pitävät yritykset? Tätä Timonen ei kuitenkaan arvioi, vaan pelkästään toteaa että kun verorahalla maksetaan niin se on rikkautta rahan vastaanottajille. Jes. Aukotonta.

Seuraavana listalla on se kuinka paikalliset kauppiaat rikastuvat kun maahanmuuttajille annetaan rahaa ja jonka he kuluttavat paikallisissa kaupoissa. Mutta tässä onkin pikku jippo: Miksi maahanmuuttaja kuluttaisi mitenkään merkittävää määrää rahaa paikallisissa kaupoissa, kun kaikki kulut on jo maksettu veronmaksajien kustannuksella.
Epäilen että suurempi osa noista mamuille maksetuista rahoista löytää tiensä maksuksi salakuljettajille, rahansiirtoina entiseen kotimaahan jne. sen sijaan että sitä käytettäisiin paikalliseen kulutukseen. Mutta tämä taas on niitä asioita joita ei haluta tutkia, sehän voisi viedä pohjan koko hienolta asetelmalta. Ja pankistahan on totta kai turha mennä kysymään kun pankkisalaisuus. Asiaa voisi tietysti kysyä paikallisilta kauppiailta, mutta ei sieltä tietääkseni ole vielä tähän mennessä tullut muuta tietoa kuin että mamut aiheuttavat kustannuksia valvonnan, varkauksien jne. vuoksi kauppiaille. Eivätkä juuri edes osta mitään...

Timonen toteaa että "Kaikki tämä on käytännössä tulonsiirtoa Helsingistä maakuntiin ja maakuntakeskuksista pieniin kuntiin eli aluepolitiikkaa puhtaimmillaan. Se tasaa maan eri alueiden taloudellisia eroja" joten aluepolitiikan piikkiinhän se sitten menee. Selvä. Vai olikohan sittenkään aivan niin? En oikein usko että tuota rahansiirtelyä kuitenkaan voidaan laskeskella aluepoliittiseen valtionosuusjärjestelmään kuuluvaksi. Valtion taholtahan on vuosikaudet alennettu noita valtionosuuksia mikä on ajanut monet kunnat ahtaalle, ja tällä lailla saanut vähän kuin varkain pakotettua kuntajohtajat nielemään maahanmuuton katkeran kalkin.

No sitten. Seuraavaksi Timonen esittää kuinka "yleensä ihan kaikki paikalliset kunnallispoliitikot puoluekantaan katsomatta kannattavat niitä tai ainakin ymmärtävät olla munaamatta itseään vastustamalla talouden piristysruisketta" joka asettuu merkilliseen valoon siksi että hyvinkin monessa kunnassa on asetuttu vastahankaan, josta seurauksena maahanmuuttoviraston taholta on siirrytty sekä salailemaan että pakottamaan kuntia vastaanottokeskuksien hyväksymiseen. Kun salaa perustetaan vastaanottokeskus, niin kuinka paljon siinä jäi päätäntävaltaa kunnan hallinnolle?

Ja sitten klisee-osastolle. Kuinka maahanmuuton kustannukset ovat "vain 3,3 % budjetista" jos maahanmuuttajia olisi satatuhatta. Entäs ne kaikki jo maahan muuttaneet joita kuumeisesti kotoutetaan mutta eivät vaan muutu kultamuniksi sitten millään vaan pysyvät sitkeästi veronmaksajien niskoilla? Tarkoittaako Timonen että siinä vaiheessa kun mamu on saanut oleskeluluvan, sen aiheuttama kustannus muuttuukin tuloksi? Aika veikeää ajattelua.
Mutta tuon parin miljardin lisäksi pitää summaan lisätä myös ne kulut, jotka aiheuttaa Suomeen jo aiemmin tulleet jotka elävät veronmaksajien kustannuksella.
 Ja tähän kohtaan huomautuksena, että on ihan turha tulla esittelemään että kyllä-hän ne suomalaisetkin. Sillä, että on syntynyt Suomeen suomalaiseksi, niin sillä on tietty jotain painoarvoa asiassa, eikö vain? Omat kansalaiset ovat kuitenkin hiukan toinen asia kuin jonkun toisen maan kansalaiset.

Ja kun muistetaan että tuota verorahaa ei kuitenkaan ole tuottamassa koko väestö, vaan ainoastaan sellainen osa joka ei saa pääasiallista tuloaan verovaroista, niin summa alkaa olemaan jo melko iso.

Seuraava klisee on se että turvapaikan hakijan kustannuksesta vain osa menee turvapaikan hakijalle itselleen. Mutta vähentääkö se kokonaiskuluja? Mitä hyötyä siitä on että yhteiskunta maksaa turviksen (ja vastaavien) kaikki kulut, ja antaa vielä lisäksi diskorahaa kaupan päälle? Edelleen, lisääntyykö se veroraha siitä että sitä kierrätetään taskusta toiseen?

Loppukaneettina Timonen lataa: "Miettikää nyt itse puhutaanko pelkästään turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista vai kokonaistaloudellisisista vaikutuksista. Valtion budjetti ei ole pelkkä tiettyihin menoeriin tarkoitettu luettelo, vaan sillä on myös yleistaloudellinen ja aluepoliittinen tarkoituksensa. Rahan on tarkoitus kiertää"

Juu. On tässä mietitty noita kokonaistaloudellisia vaikutuksia. Ja, pienenä tarkennuksena, valtion budjetti on juuri tulo- ja menoeriin tarkoitettu luettelo, se ei siitä muutu että tuloja tulee ja menoja menee. Hiuksenhienoa sumutusta havaittavissa siinä että Timonen vetoaa siihen että se olisi jotenkin yleistaloudellinen ja aluepoliittinen tekijä, koska sitä se ei ole. Se on suunnitelma valtion rahankäytöstä.

Lopuksi lyhyt huomio Timosen kirjoitelmasta jossa Timonen parjaa ja vähättelee nykyistä ministeri Mäntylää ja taas hienoisesti taivuttaa totuutta:

Uuninpankkopoika on jo kauan selvitettänyt meille tietämättömille kuinka "ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä", tahallaan laajennellen käsitystä ja tulkiten lakia niin että jättää oleellisia osia pois. Onko esimerkiksi kiinalaiset yhdenvertaisia Suomen perustuslain edessä? Jos Timosen tulkintaa käytetään, niin koko Kiinan kansahan voi silloin jättää toimeentulohakemuksen Suomen Kelaan. Vai voiko sittenkään?
Jos ei, niin miten silloin joku joka ylittää valtionrajan ja pelkästään siihen nojaten voi esittää että suomalaisten tulee kustantaa hänen elämisensä? Jos voi, niin mikä estää kiinalaisia jättämästä hakemusta ja vaatia elatusta?

Tulee niin pitkä kirjoitus että taidan tähän vain loppukaneetiksi lainata erään lehden otsikointia: "Tämä mies korjaa blogissaan rasistien huutelut – ja nyt Saku Timosen Uuninpankkopoika on tähti" (http://nyt.fi/a1305987062362)

Jep. Hyysäri sen tietää. Tääkin oli niin rasistinen kirjoitus että ei mitään rajaa. Kohta kai on suvaitsevaisuuspoliisi ovella noutamassa uudelleenkasvatuslaitokseen. Onhan toki mahdollista että tämä kirjoitus aiheuttaa Timoselle henkisen pipin...

lauantai 10. lokakuuta 2015

Suvaitsevaisuus - uusi uskonto?

On tässä useamman vuoden ihmetellyt tuota "suvaitsevaisuutta" joka on saavuttanut suorastaan uskonnollisen aseman kannattajissaan. Uskontoon sitä voi hyvin verrata siinä että kannattajien usko "suvaitsevaisuuteen" on lähes horjumaton, ja tällä katsantokannalla ignoroidaan kaikki kritiikki jota tähän kohdistetaan, täysin riippumatta siitä onko se perusteltua tai ei.

Käytännössähän ns. suvaitsevainen henkilö vaihtaa nolla-moodiin, kun vastaan tulee väite tai perustelu jota ei suvaitsevaisen dogman nimissä pysty kumoamaan. Tämä nolla-moodi on sitä että henkilö pistää korvat tukkoon, silmät kiinni ja alkaa toistamaan mantraa jolla voi rauhoittaa ajattelunsa kaikesta epäilystä suvaitsevaisuuden toimivuutta kohtaan.
Tällaiset tosi-suvaitsevaiset ovat henkilöitä joiden uskon ylittää vain heidän fanaattisuutensa. Mikään tosiasia ei saa heitä vakuuttumaan, mikään kritiikki ei ole uskottavaa, mikään rikos ei ole rikos. Niin paljon ei voi todisteita eteen kantaa että saisit suvaitsevan ihmisen miettimään tuota uskoaan.

Jossain mielessä termi "suvaitsevainen" on melko ontuva, sillä pitkän linjan esimerkit ovat näyttäneet toteen, että ns. suvaitsevainen henkilö ei suvaitse oikeasti ketään eikä mitään muuta kuin kaltaisiaan, samalla tavalla ajattelevia. Tällaiset henkilöt luovat salaseuran, joka suureen ääneen julistaa omaa edistyksellistä ajatteluaan, suvaitsevaisuuttaan ja keskittyy taputtelemaan toinen toisiaan olkapäälle että "kyllä me ollaan niin hyviksiä ja suvaitsevaisia ja avarakatseisia". Usein suvaitsevaiset myös tukevat toistensa tunnistamista pukeutumisellaan (kuten hipsterit), mutta se ei ole välttämätön sillä jaettu usko on se joka merkitsee.

Kun oletettavasti on kysymyksessä uskonto tai uskonnon kaltainen tila, niin tietysti sillä tulee olla kohde jota palvoa. Koska kyseessä on suvaitsevaisia yhteenliittävä usko, niin silloin tietysti kohteenkin tulee olla se joka korotetaan jalustalle, sitä ihaillaan ja kannatetaan varauksettomasti, ja sen ulkomuodosta ja luonteesta ollaan mustasukkaisen varmoja.

Mutta tässä kohtaa alkaa hienoiset ristiriidat uskonnon kanssa. Sillä kun suvaitsevaiset julistavat kannattavansa rajoituksetonta maahanmuuttoa, kaikkea kaikille jne. niin he itse asiassa tarkoittavat että vain tarkkaan valitut kohteet saavat tuon kohtelun. Muilla ei ole väliä, sillä he eivät sovi suvaitsevaisen maailmankatsomukseen, joka on hyvin ahdas ja kriittinen siihen mitä tulee kannattaa ja mitä ei.

Mikä sitten on suvaitsevaisen kansanosan palvonnan kohde ja ihastelun aihe? Sellainen ei ole maahan muuttanut eurooppalainen, amerikkalainen tai kaukoidästä kotoisin oleva henkilö, joka tulee maahan tekemään töitä ja joka ei tarvitse erillistä hyysäyskoneistoa sille että sopeutuu suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin.
Näin siis selviää että se on joistakin tietyistä maista saapunut, hyvin usein oikealla naamanvärillä varustettu henkilö, jolla on vaikeuksia ymmärtää suomalaista kulttuuria, lainsäädäntöä ja työtkään eivät juuri maita. Ja jos joku työllistyykin, niin hän tekee sellaista työtä jota ilman tuota maahantullutta vierasperäistä kulttuuria ei olisi koskaan edes tarvittu. Veronmaksajien rahalla, tietenkin.

Liekö sitten tämä tarve hyysätä näitä maahantulijoita, joka laukaisee suvaitsevaisessa tuon vimman ja uskon? Tarve osoittaa olevansa avaramielinen, tiedostava ja humaani henkilö joka haluaa tehdä näille maahantulijoille kaikkensa että he voisivat harjoittaa vastaanottavan maan tapojen, lakien ja käytäntöjen halveksuntaa. Ja, totta kai, veronmaksajien piikkiin, se piikki on aina auki.

Millainen on sitten suvaitsevan henkilön profiili? Hän on usein korkeakoulutettu (joutavaan virkaan jota ei olisi tarvittu mihinkään ja josta on enemmän haittaa kuin hyötyä, paitsi henkilölle itselleen) ja ansaitsee kohtalaisen hyvin, siksi köyhän ahdistus ei heitä haittaa. Suuri osa heistä joko suoraan tai välillisesti saa palkkansa tai muut tulot julkiselta sektorilta, joko suorana palkkauksena tai tulonsiirtoina. Siksi ei olekaan aivan täyttä varmuutta siitä että pönkittävätkö tällaiset henkilöt omaa ansaintaansa suvaitsevaisuudella, antaahan se heille töitä, vai onko kyseessä muuten vain ymmärtävä kanta "riistettyä kansanosaa" kohtaan, johon ei kuitenkaan kuulu kantasuomalaiset köyhät, vanhukset eikä vammaiset.

Eikä heitä haittaa laisinkaan se että tarkkaan ottaen melko suuri osa tuosta "riistetystä kansanosasta" ei edes ole osa kansaa, vaan pelkästään tuen/turvapaikan hakijoita ilman sen paremmin kansalaisuutta kuin integroitumistakaan, ja mahdollisesti saatuaan pakolaisstatuksen he siirtyvät suoraan veronmaksajien elätettäväksi määräämättömäksi ajaksi eteenpäin ilman aikomustakaan integroitumista.

Poliittiselta katsantokannaltaan suvaitsevainen on lähes poikkeuksetta joko vihreä tai vasemmistoliittolainen, hyvin usein myös demari, mutta demarien kohdalla on kyllä havaittavissa myös ns. näennäissuvaitsevaisuutta koska se tukee heidän omia pyrkimyksiään, mutta liian läheinen tekeminen suvaitsevasti aiheuttaa heissä kuitenkin allergisen reaktion, kuten esim. Turun Runosmäessä on nähty.

Yleisesti ottaen suvaitsevaisista ei ole oikeastaan mitään hyötyä Suomelle, sillä he eivät pääsääntöisesti osaa mitään hyödyllistä ja rakentavaa, eikä heitä oikein työmaallekaan voi päästää, loukkaavat vielä raasut itsensä. Monet heistä toimivatkin jonkin joutavan tutkijoina tai päivystävänä dosenttina. Eittämättä kyllä tulee mieleen että kuinkahan paljon heille sattuu työtapaturmia, kuten viiltää itseään sormeen paperilla tai menee sormi näppäimistön nappuloiden väliin jumiin kun suvaitsevaisuuden kiihkolla sitä hakataan.

Mutta koska he omasta mielestään ovat moraalisesti parempia ihmisiä ja tuottavat ympäristöönsä gigawattikaupalla ylempää moraalisäteilyä jotta voivat tuntea itsensä ns. hyväksi ihmiseksi, niin heidän mielestään se antaa suvaitsevaisille oikeuden vaatia ja syyllistää muita kanssaihmisiään, ja repäistä ihokkaansa (noin kuvaannollisesti) jotta saavat huomiota osakseen ja näin voivat todistaa että ovat moraalisesti ylempiä ja tiedostavampia.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ilmaiset lounaat



(Huomautus: olen aiemmin julkaissut tämä kirjoituksen US:n blogistanissa, mutta laitetaan se tänne myös, sillä sen ajankohtaisuus ei ole muuttunut mihinkään. Asia tuolloin oli tapetilla, kun vihervasemmisto alkoi ajamaan ns. laittomien siirtolaisten terveydenhuoltoa.)

Tähän blogikirjoitukseen sain innoituksen taas kerran lueskeltuani joidenkin vasemmiston edustajien meuhkaamista ilmaisista yhteiskunnan palveluista, ilmaisesta terveydenhuollosta, ilmaisesta koulutuksesta ja niin pois päin. Nyt viimeisimpänä maassa laittomasti oleskelevien terveydenhuollosta, joka sekin on "ilmaista" tai vain vähän kustannuksia aiheuttavaa. Vasemmistolaisina taas käsitän demarit, vasemmistoliiton ja vihreät, sillä suunnalla on selkeästi vaikeuksia ymmärtää kansantaloudellisia aspekteja, heidän mielestään valtiolta tuleva raha siunaantuu ihan itsestään ja pyytämättä, ei sitä kukaan maksa.

Tätä täytyy nyt hiukan suhteuttaa, ehkä se sitten paremmin avautuu tajuntaan kuinka ilmaista onkaan tuo "ilmainen".

Paremman puutteessa käytän viitteenä veronmaksajat.fi -sivuston (http://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Maksetut-tuloverot/) tekemää tilastoa siitä kuinka paljon keskimäärin veronmaksajat (yritykset, yhteisöt, yrittäjät ja palkansaajat) maksavat tuloveroa, eikä tässä oikeastaan ole edes tarvetta vatvoa muita veroja.
Tästä veronmaksajien joukosta voimme käytännössä pudottaa pois virkamiehet, työttömyyskorvausta tai opintorahaa saavat sekä kelan maksamat tuet ja muut verovaroista maksettavien (kuten poliitikot, kaupunkien ja julkisyhteisöjen työntekijät) korvausten vero-osuuden, sillä ne maksetaan kerätyistä veroista; ei raha siitä lisäänny että sitä siirretään taskusta toiseen.

Näin ollen ne veroa maksavat jotka tuottavat todellisen, käytettävissä olevan verotulon, ovat niitä jotka maksavat tuon kaiken "ilmaisen". Jos tarkastellaan tuota aiemmin mainittua taulukkoa, niin sen mukaan vuonna 2013 keskimäärin palkansaaja maksoi tuloveroa vajaa 8000 euroa, maatalouden harjoittajat ja yrittäjät reilut 9000 euroa, eläkeläiset (joista osa maksetaan valtion varoista eli käytännössä verorahalla) reilun neljä tuhatta ja yhteisöt päälle 41 000 euroa.
Koska tästä määrästä vain osa on niitä jotka tuottavat kansantaloudessa pyörivän rahan, niin jos arvioidaan että koko työssä käyvästä väestöstä (joita on osapuilleen 2,6 miljoonaa tilastokeskuksen mukaan http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2013/07/tyti_2013_07_2013-08-20_tie_001_fi.html) ehkä vain puolet on sellaisessa työssä joka tosiasiallisesti on merkittävä kansantalouden kannalta kun puhutaan verokertymästä.

Tällöin noin reilut miljoona palkansaajaa ja yritykset maksavat käytännössä koko kansantalouden, ja se mitä ei tule verokertymän kautta rahoitetaan lainalla. Ja siitä rahasta siis maksetaan kaikki tuo "ilmainen" koulutus, terveydenhuolto, tieverkko ja kaikki se muu minkä yhteiskunta kustantaa kansalaisilleen.

Nyt kuitenkin erityisesti vasemmalta laidalta halutaan ottaa niskoillemme vielä lisää maksettavaa, tällä kertaa laittomasti maassa oleskelevien terveydenhuollon (muun kuin kiireellisen) hoitamisella.

Jos laskeskellaan että yhden henkilön ei-kiireellinen terveydenhuolto kustantaa esimerkiksi 4000 euroa, niin (kuten Juho Antikainen vaatimattomasti totesi että vain muutama tuhat henkilöä!) tuhannen henkilön terveydenhuolto maksaa silloin jo 4 miljoonaa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan:
"Paperittomilla henkilöillä tarkoitetaan useita eri henkilöryhmiä, joilla on erilaisia terveyspalvelutarpeita. Heitä arvioidaan olevan Suomessa ehkä noin kolme tuhatta."
Noilla terveydenhoitokuluilla siis kustannus olisi jo 12 miljoonaa, ja siihen se ei jää, kun melkoinen osa näistä pitkäaikaishoidoista kustantaa kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja. Jo tuon 12 miljoonan kokoamiseen verotuotoilla tarvitaan siis vähintään 150 palkansaajan  maksamat kaikki verotulot, jotta se saadaan kustannettua. Oliko se siis ilmaista?
Jos lasketaan että tuhat noista paperittomista tarvitsee terveydenhuoltoa joka aiheuttaa keskimäärin 40 000 euron kulut niin summa kymmenkertaistuu, samoin palkansaajilta vaadittava verotulo. Ja 40 tonnia terveydenhuollossahan on vielä "lähes ilmaista".

Koko vasen laita poliittisesta kentästä siis on sitä mieltä että "rahaa riittää" ja se ei ole keltään pois. Mutta kyllä se oikeasti on pois, se on pois meiltä kaikilta. Onko siis Suomella, suomalaisilla varaa toimia koko maailman hyväntekeväisyystoimistona? Jaetaan rahaa niinkuin sitä olisi valtion kassassa loputtomasti? Mikä tässä on ilmaista? Ja tämä maassa jossa ei valtiolta löydy rahaa edes uuden lastensairaalan rakentamiseen.

torstai 8. lokakuuta 2015

Ei ihan niinkuin odotettiin...

Valtiovarainministeri seisoi keskellä ylimmän kerroksen käytävää kädet puuskassa ja huuteli virkamiehiä näyttäytymään, mutta ainoa joka tuli paikalle oli ministerin henkilökohtainen avustaja, joka varovaisin askelin lähestyi ministeriä joka alkoi jo huolestuttavasti punottamaan tuloksettoman melun aiheuttamisesta.
Käytävä, joka normaalisti oli puheensorinan, puhelimien pirinän ja touhukkaasti paikasta toiseen liikkuvien virkamiesten kansoittama, oli nyt täysin autio ja haudanhiljainen, ainoa ääni joka kuului oli ministerin puhina ja pihinä.

Avustaja näki että ministeri oli aivan hikinen, ja kysyi varovaisesti onko ministeri kenties juossut kaikki portaat hissin käyttämisen sijaan... johon ministeri murahti että oli joutunut kävelemään kotoaan koko matkan ministeriöön saakka. Kelvoton autokuski oli vastannut aamulla vielä puhelimeensa (henkilökohtaiseen, tietty, ministeriön puhelimet eivät enää toimineet kun laskut olivat jääneet maksamatta jo lähes puolen vuoden ajalta ja operaattori oli ilmoittanut ettei siellä hyväntekeväisyyttä tehdä) ja ilmoittanut että auto on parkissa Hertsikassa polttoaineen loputtua (ministeriön kortit eivät enää kelvanneet, kun laskut olivat olleet maksamatta jne.) ja samaan hengenvetoon ilmoitti että irtisanoutuu oitis ministeriön tehtävistä, kun palkkaa ei ole kuulunut kolmeen kuukauteen. Kelvoton vielä ilmoitti "ettei tässä mitään taksvärkkiä olla tekemässä" vaan ruokaakin tarttis saada.

Ministeri oli koettanut pyydystää taksin, mutta taksikeskuksen tiedote kertoi että kaikki taksit ovat poissa ajosta, syynä polttoainepula. Vain ambulansseille ja poliisille oli polttoainetta, ja nekin vain hälytysajoon joista kaikista tuli tehdä erikseen kirjallinen selvitys. Muutoin koko maa on vain varmuusvarastojen varassa, sillä vaihtotaseen ylenmääräisestä alijäämästä johtuen kaikki ostot ulkomailta on jäädytetty maksamattomien laskujen vuoksi.

Myöskään julkinen liikenne ei enää liikkunut, kun kaikki kuljettajat olivat irtisanoutuneet maksamattomien palkkojen vuoksi. Osa, katalat, olivat jopa muuttaneet ulkomaille hakemaan töitä, loppujen ollessa palstaviljelmillään jotta saisivat edes jotain syötävää, kaupoissa kun ei ollut enää mitään ostettavaa. Suuri osa kaupoistakin oli lopettanut toimintansa kannattamattomana kun ei enää ollut riittävästi maksavia asiakkaita, ja niistäkin jotka vielä kävivät kaupassa olivat maahanmuuttajia jotka usein yrittivät poistua maksamatta "ostoksiaan".
Eivätkä kaupat enää huolineet Kelan maksuosoituksia, koska nekin olivat kaikki viimeisen puolen vuoden ajalta maksamatta.

Näin siis Ministeri oli saapunut Munkkiniemestä ministeriöön, joka kertakaikkiaan vaikutti hyljätyltä. Onneton avustaja ilmoitti ministerille että aamuvarhaisella ministeriössä työskentelevät olivat saaneet aikaan pikaisen kokoontumisen ja ilmoittaneet sen seurauksena irtisanoutuvansa kaikki ministeriön palveluksesta ilman irtisanomisaikaa.
Syynä mainittiin kolmen kuukauden maksamattomat palkat, asia, joka saattaa paatuneimmankin demarin moraalisen selkärangan katkeamaan. No, puolet olivat lähteneet kyllä jo heti ensimmäisen maksamattoman kuukauden jälkeen, ne luopiot. Olivat arvioineet että ei kannata juuri tähän enää panostaa, jos vaikka jostain löytyisi työtä josta saa ihan oikeaa palkkaakin. Tai voihan sitä aina aloittaa palstaviljelyn.

Ministeri tuijotti avustajaansa silmät pyöreinä, tuskin uskoen korviaan: Missä ovat nyt ministeriön uskotut virkamiehet, miten tästä voi tulla mitään ilman verojen keräämiseen perehtynyttä ja ammattitaitoista inkvisitioväkeä? Millä nyt voisi puristaa katalista kansalaisista enää senttiäkään irti? Eihän veroprosentit vielä ylittäneet edes sataaneljää...

Varmistauduttuaan että avustaja oli aivan tosissaan, eikä ministeriössä ollut enää ensimmäistäkään virkamiestä töissä, alkoi ministerin pääkopassa pikkuhiljaa alkaa itämään ikävä ajatus siitä että nyt homma oli kussut reisille pahanpäiväisesti.

Samassa tuokiossa käytävän ovesta tuppasi sisään delegaatio, jonka ministeri tunnisti tulevan maahanmuuttovirastosta. Ensimmäisenä ääneen ennätti ko. viraston johtaja, joka heti ensimmäisenä tivasi että miksi ministeriössä ei vastata puhelimeen, ja lähes samalla hetkellä muisti että tilannehan oli sama maahanmuuttovirastossa, jonka senkin puhelinlaskut olivat maksamatta eikä puhelimet toimineet. Hiukan nolona johtaja pyysi anteeksi huonoa käytöstään, mutta muistutti että ollaan sentään valtionvarainministeriössä, jossa ei luulisi olevan pulaa rahasta.

Ministeri kertoi että jostain kummallisesta syystä kaikki viranhaltijat olivat ryhtyneet korpilakkoon, eihän palkka ollut kuin kolme kuukautta myöhässä! Maahanmuuttoviraston delegaatio vilkuili toisiaan hermostuneena, sillä alkoi ikävästi näyttämään siltä ettei taida paljon tulla apua täältäkään. Mutta maahanmuuttoviraston johtaja sitten kokosi itsensä, ja ilmoitti ministerille että nyt on piru merrassa, sillä maahanmuuttajien avustukset ovat päivän myöhässä, ja tulkit yms. henkilöstö ovat jo valittaneet että ei sitä noin vain voida jättää palkkoja, avustuksia ja tukia maksamatta.

Ministeri toki tiesi ettei kantasuomalaiset olleet enää saaneet eläkkeitään puoleen vuoteen, sosiaalitukeen oikeutetuilla oli jo yhdeksän kuukauden putki ilman tukia. Mutta että maahanmuuttovirasto! Se oli kertakaikkiaan liikaa!

Ministeri tiedusteli avustajaltaan, että onko tietoa miksi rahaa ei enää liiku, eikä verovaroja kerry. Avustaja änkytti hetken, mutta sai sitten sanottua että ei ole, eikä tule. Pankkien viimeinenkin henkilöstö oli mennyt lakkoon, kun ei palkkoja ollut maksettu, pankkien saldot olivat miinuksella koska kansalaiset olivat nostaneet viimeisetkin säästönsä, ja koska pankit olivat kiinni niin mikään rahaliikennekään ei toiminut. Ei edes netistä ollut apua, sillä valtion erääntyneet ja maksamattomat laskut olivat saaneet viimeisenkin nettioperaattorin sulkemaan kaikki piuhat jotka johtivat maailmalle.

Lisäksi avustaja totesi että viimeisetkin veronmaksajat jotka eivät vielä olleet muuttaneet maasta, olivat lopettaneet verojen maksun, osin sen takia että pankit eivät toimi, osin siksi etteivät enää saaneet velkaa että saisivat veronsa maksettua. Olihan veroaste jo ylittänyt sata prosenttia, että saadaan kunniakansalaisille maksettua kaikki mitä kehtaavat vain pyytää, ja tukihenkilöstökin tarvitsi oman osansa...
Avustaja mainitsi myös, että jokseenkin kaikki yritykset olivat siirtäneet liiketoimintansa pois Suomesta, eihän siellä enää voinut liiketoimintaa harjoittaa kun valtion verotus vei kaiken mitä yritys tuotti, välillä jopa enemmän.

Ministeri harkitsi hetken, ja kysyi seuraavaksi että eikö voida lainata ulkomailta? Avustajan kommentti oli hyvin kuiva, todeten ettei luottoluokituksen putoamisen myötä öö-luokkaan ja 500 miljardin valtionvelan takia kukaan enää lainaa rahaa maalle jolla ei ole verotuloja, yrittäjiä, teollisuutta eikä edes juuri työntekijöitäkään, vaikka sosiaalipuolen virkamiehiä oli vaikka koko maailman tarpeisiin, ja maahanmuuttajiakin niin paljon että olisi vaikka millaisen karjuvan työvoimapulan paikannut. Jos olisi ollut töitä. Ja työhaluja.

Nyt ministeri alkoi jo tuskastua: Eihän tämä voi olla totta! Maailman rikkaimpia maita ja silti aivan konkurssissa. Johon avustaja totesi, että se oli 30 vuotta sitten, ennen kultamunien kuoriutumista.
Avustaja muistutti että huolimatta SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton voimin väkisin läpi runnoman lain maastamuuttajien jäähyväisverosta jolla vietiin 30 % lähtijän varallisuudesta, oli lähtijöiden virta ollut ehtymätön, kunnes maahan ei enää jäänyt juuri muita kuin tukirahalla eläjiä. Joilta nyt siis oli rahat loppuneet.
Ministeri kysyi että kun kerran on niin paljon virkamiehiä, sadoin tuhansin, niin eikö niiltä enää muka heru verotuloja? Avustaja muistutti että kas, verovaroistahan ne virkamiesten palkat maksettiin, joten jos ei ole verotuloja muualta, niin ei niitä ole virkamiehiltäkään. Kun ei se raha taskusta toiseen siirtämällä mihinkään lisäänny.

Tällainen ei kerta kaikkiaan käy, tuumi ministeri, ja päätti ottaa puhelun EU:n komissioon. Vain huomatakseen, ettei puhelin toimi, pelkkä lakoninen viesti kertoi että liittymä on suljettu. No perkele, laitetaan sitten postia ihan vanhaan malliin, eihän siinä mene kuin viikko, kyllä se aika tässä pärjätään! Ministeri kirjoitti tiukkasanaisen vaateen EU:lle ja laittoi sitten vielä kopion IMF:lle (joutui kirjoittamaan molemmat käsin, kun kopiokone ei toiminut kun ei ollut virtaa kun ... jne)
Kun kirje oli valmis, ja jostain kansliapäällikön laatikosta löytyi vielä kirjekuoria ja postimerkkejäkin, niin ministeri kutsui avustajan luokseen ja antoi kirjekuoret käteen ja sanoi että näillä on sitten kiire.

Avustaja piteli kuoria kädessään hiukan hämmentyneenä, ja totesi sitten ministerille että pitääkö hänen lähteä viemään ne henkilökohtaisesti Brysseliin ja missä sitten IMF päämajaansa pitääkään? Ministeri tuijotti hämmästyneenä avustajaa, että "hulluko nä olet", ja sitten kysyi sitä myös. Avustaja totesi, että ei niitä voi postittaa, kun postilaitos lopetti toimintansa jo melkein kuukausi sitten, kun ei ollut postia, ei valtion tukea eikä mitään mitä postittaa. Eikä enää saanut luottoa ulkomaisilta postiyrityksiltäkään, joten no way, posti ei kulje. Eikä lentoliikenne, junat, bussit eikä mikään muukaan millä voisi jotain siirtää. Huoltoasematkin olivat venäläisiä lukuunottamatta lopettaneet toimintansa, kun ei ollut enää maksavia asiakkaita.
Venäläiset asemaketjuthan saivat tukea suoraan Venäjältä, pitihän olla valmius siihen että venäläisten panssareilla on polttoainetta jos sattuu olemaan tarvista joku päivä mikäli tulee asiaa tuonne länteen päin. Muille kyllä polttoainetta ei herunut kuin rahalla.

Tässä kohtaa ministeriä alkoi oikein todenteolla huolettamaan, että oliko tullut tehtyä pahanlaatuinen virhearvio kun päätettiin että Suomi ottaa vastaan kaikki jotka vain viitsivät tulla elätettäväksi, aitoon Ruotsin malliin. Vaikka olisihan sitä pitänyt arvata ettei se hyvin mene, kun Ruotsi juuri edellisessä kuussa oli ilmoittanut että feministinen hallinto antaa tilaisuuden islamistiselle hallinnolle, ja hallituksen vaihtumisesta oli laadittu pikavauhtia asiakirja jolla Ruotsi muutettiin sharia-lain alaiseksi hallintoalueeksi.

Mutta kun oli juuri oltu niin monikulttuusessa nosteessa, ja niin ministeriössä kuin vihervasemmiston puolelta oli riemuittu että vähin erin viimeisetkin rassistit ja fassistit olivat lähdössä maasta, ja viimeisen rahastuksen jälkeen vain voittajat jäävät kentälle.

Tosin, viimeiset tiedot jotka vielä oli saatu Ruotsista ennen yhteyksien katkeamista kertoivat että uusi hallinto oli pikavauhtia saattanut voimaan uudet islamistiset sharia-lait, jonka perusteella kaikki kantaruotsalaiset oli uudelleenmääritelty dhimmeiksi, joilla ei enää ole mitään muita oikeuksia kuin maksaa veroa. Edes maasta muuttaminen ei ollut sallittu. Ja kaikenlaisesta vastaannapisemisesta oli vain yksi rangaistus: Teloitus.

Ruotsista Suomen puolelle viikko sitten pikkualuksilla rantautuneet pakolaiset vahvistivat tiedoillaan asian, ja hyvin huolestuneena vielä pari päivää sitten Suomen hallitus oli miettinyt että tulikohan sittenkin ns. hätäkakka?
Hetkisen tosin eläteltiin toivoa että uudesta ruotsalaisesta pakolaisuudesta saataisiin uutta voimaa veronkeräykseen, mutta sitten ilmeni että nämä pakolaiset olivat saaneet mukaansa vain henkiriepunsa, kaikki verotettava varallisuus oli jäänyt Ruotsin uudelle hallinnolle.
Mutta jostain syystä Ministeri ei ollut enää viimeisen kokouksen jälkeen saanut ketään hallituksen jäsentä kiinni, ja vaikka uskollinen avustaja oli käynyt lähes kaikkien hallituksen edustajien asuinnoilla, niin jokaisessa oli oli vain ollut tiedote siitä että on matkoilla ilman tarkempaa aikaa palaamisesta.

Ministeri alkoi miettimään että piru vie, kyllähän jotain pitäisi voida tehdä! Saisikohan EU-alueelta haettua poliittisen pakolaisen statusta ja muuttoa vaikka Saksaan? Siellähän olisi varmaan kysyntää pitkän juoksun poliittiselle broilerille... 

EU - demarien märkä uni vai kokkareiden lypsylehmä?

Päinvastoin kuin nuoriso luulee, niin Suomi ei ollut eristyksissä eikä pullossa ennen EU:hun liittymistä, vaan suomen passi oli rajoilla kovaa valuuttaa kaikkialla euroopan alueella; useimmiten pelkkä passin kannen vilauttaminen riitti rajavartijan hyväntahtoiseen viittaukseen jatkaa matkaa, eikä tullitarkastuksistakaan ollut sen enempää ongelmia liikkui sitten henkilöautolla tai rekalla.
TIR-rahti kulki sujuvasti, vähintään yhtä sujuvasti kuin näinä aikoina. Eikä ollut suurta ongelmaa salakuljetuksesta, laittomista maahantulijoista eikä mistään muustakaan nykyajan vitsauksesta. Tästä on omakohtaista kokemusta vuodesta -82 alkaen jolloin tein ensimmäisen matkani eurooppaan ja lähi-itään. Ai niin, lähi-idässäkin oli silloin rauhallisempaa, kun muutamaa vuotta aiemmin Egypti, Jordania, Syyria ja Libanon olivat taas saaneet (neljännen kerran!) turpaansa koettaessaan hävittää Israelin maan päältä. Eivät edes "palestiinalaiset" hilluneet, vaan kävivät töissä ja olivat Israelin arabikansalaisia joitakuita hörhöjä lukuunottamatta.

Mutta asiaan: mietittyäni pitkään miksi tätä Euroopan Unionia (juuret ovat Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä) oikein onkaan alettu väsäämään väkisin, niin juohduin johtopäätökseen että sen takana on demarien valtaisa halu hallita koko eurooppaa. Koska se ei olisi pelkästään demareitten voimin onnistunut, niin mukaan on saatu toisenlaisin tavoittein niin kokoomus kuin muutkin vastaavat puolueet/tahot euroopassa.

Perusteluina esitettäköön seuraavaa:

1. Kaikkialla missä demokraatit ovat päässeet valtaan on aina seurannut valtaisa virkakoneisto ja huikea määrä virkamiehiä paimentamaan laumaa lain ja virkavallan voimalla. Kuten nyt on EU:n virkakoneisto. Siellä on hyvä jaella kivoja hyväpalkkaisia virkoja toinen toisilleen, ja hallita kansaa kasvottoman virkamieslauman takaa, ja kaikki tämä erilaisien lakien suojaamana. "Kansan parhaaksi" koska kansa ei osaa ajatella kuitenkaan.
Demokraattien luonteeseen myös kuuluu ajattelutapa, että kansalainen syntyessään on valtion osa, jota hallinnon tulee paimentaa kehdosta hautaan, ja koska valtio paimentaa niin valtio myös päättää mikä on kansalaiselle hyväksi. Tässä kohtaa demareilla on yllättävän paljon yhtymäkohtia kommunistiseen/vasemmistolaiseen ajatteluun. Oliko yllätys?

2. Kokkarit ja vastaavat ovat suostuneet tähän, koska he ovat vainunneet asiassa hyvän bisneksen, kokonainen manner jota voidaan keskitetysti rahastaa ja joille voi myydä. Ohimennen ovat tietty demareitten avustuksella saaneet koko tukun kaikenlaisia lakeja joilla "suojata" monikansallista omaisuuttaan ja saada voitot muilutettua mahdollisimman vähällä verokuormalla, ts. hävikki on minimissään.

Kuinka tämä on mahdollista että kaksi näin erilaista päämäärää voi puhaltaa yhteen hiileen? Helposti, todella helposti, ja näin se käy:

Demarit kaikkialla haluavat valtaa, ja EU on tarjonnut valtaa päästä päättämään Euroopan ja euroopan kansalaisten puolesta ennennäkemättömällä tavalla. Niin pientä tai suurta asiaa ei olekaan jota demari ei tietäisi paremmin kuin tyhmä kansa. Ja jos kansa alkaa ryppyilemään niin koko tukku lakeja takaa että kauaa ei ryppyillä. Ja jos jotain silti keksitään, niin kyllä demari siihen uuden lain säätää että saadaan vaalikarja pysymään kurissa.
Koska demareille ei oma omistus ole niin oleellinen kuin kokkareille, niin heillehän on samantekevää antaa vapauksia näille monikansallisille hirvityksille, sillä kun demarit tarvitsevat rahaa niin sitä otetaan verottamalla PK-sektoria ja sen palveluksessa olevia, ja joskus kinuamalla hiukan "lahjoituksia" suurteollisuudeltakin. Eihän demarille ole väliä sillä mistä raha tulee, kun se ei kuitenkaan tule omasta taskusta vaan päivänvastoin omatkin taskut täytetään muilta otetulla rahalla.

Koska demarille siis ei ole väliä tuolla rahan lähteellä, niin kokkariköörille sopii oikein oivallisesti tukea demarien vallannälkää, kunhan he saavat pitää kunnossa oma varainhankintansa ja kartuttaa omaisuuttaan. Eiväthän kokkarit halua varsinaisesti kansaa hallita, vaan saada kansa ostamaan kaikkea p*skaa mitä kokkarit keksivät kansalaisille myydä. Ja kun demarit auttavat lainsäädännöllisesti niin tämä rulettihan pyörii oikein loistavasti, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi ehkä kansa, mutta siitähän nyt ei tarvitse piitata, kun aina voidaan tarvittaessa vaikka noudattaa ruotsalaista "demokratiaa".

Euro, no, mitä siitä nyt voi sanoa? Valuvikainen yritys saada yhteisvaluutalla kaikki "samaan pussiin", ajatellen demokraattisesti että kyllä kun oikein puliveivataan niin kansat saadaan yhteen. Ja jos pieleen meneekin, niin kyllähän nyt "rikkaat" maat elättävät köyhemmät, sehän on demokratiaa, vähän kuin sosiaaliturva, ja kun kaikki ovat "yhtä kansaa" niin demokraattien ajattelutavan mukaisesti (kuten jo aiemmin sanoin) kuuluvat tuohon vaalikarjaan jota viisas demokraatti paimentaa viisailla päätöksillään. JA jos nyt vähän epäonnistuukin, niin jaetaan kustannukset demokraattisesti veronmaksajille.