perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kuinka rasismi lisääntyy - uutishavaintoja

Suomen valtamedia on jälleen kerran ansiokkaasti uutisoinut kuinka rasismi lisääntyy, erityisen voimakkaasti se lisääntyy kaikissa valtioissa joita koskettaa tuo islamilainen maahanmuutto. Ja kukapas muu kuin valkoinen heteromies on jälleen kerran se suuri perkele ja syyllinen asiassa. Maahan tupanneilla laittomilla muuttajilla ja valtamediallahan ei ole ollut mitään osuutta asiaan, vaikka jotenkin tuntuu että valtamedian toimittelijoiden päätarkoitus on olla rasistisia nimenomaan kantaväestöä kohtaan.

Iltalehden laatuisa toimittelija Pekka Numminen kuitenkin lyö jo jalat alta, tehdessään näennäisen uutisoinnin espanjalaisesta parituhatvuotisesta perinteestä pääsiäisviikolla ja rinnastaa sen Ku Klux Klaniin. Toimittelijan mielestä siis reilun vuosisadan takainen neekereihin kohdistunut hörhöily (joka sinällään oli tuomittavaa ja taatusti väärin) leimaa tämän espanjalaisen pääsiäiskulkueiden perinteen kertakaikkiaan rasistiseksi. On se vaan kummaa miten tuo toimittelijan mieli oikein asioita yhdisteleekään, mutta eihän sillä ole väliä ettei se ole totta, sellainen kun pilaisi hyvän tarinan joka on vielä sopivan suvaitsevainenkin ja oikealla tavalla leimaava.

Ehkä tämän(kin) toimittelijan olisi syytä käydä kertaamassa siellä Sirola-opistossa jaettua materiaalia, sen sijaan että tekee niinkuin siellä opetettiin. Tuosta kun on lehtimieskunnia kaukana. Vaan jos on jo paatunut ammattivalehtelija ja suvaitsevaistoimittelija niin ei kai siitä enää ehjää saa.
No, ehkä tuollaisen tolvanan joku päivä vielä likvidoi jonkun näitten ihailtavien islamistien terrorityö, mistä sen tietää. Tuollaisella paljon matkustavalla kun on noita riskipaikkoja paljon enemmän.
Toisaalta, tulipa mieleen että en ihan heti muista että olisi näissä Ranskassa/Belgiassa ja muissakaan terroristien iskuissa kuollut yhtään toimittelijaa, niinkuin kaikilla muilla sotatoimialueilla? Oikaiskoon jos joku tietää paremmin, mutta eittämättä tulee mieleen että voisiko siellä olla jotain ennakkovaroitusjärjestelmää käytössä?

**Edit: Charlie Hebdon toimittajista jotka tapettiin yhdessä terrori-iskussa ei kannata tässä kommentoida, sillä vaikka he olivat toimittajia, niin hehän nimenomaan suhtautuivat kriittisesti myös islamiin, ja sitähän ei tuollainen iltalehdykän toimittelija-Numminen tee edes vahingossa, saati kaltaisensa.

Toinen mielenkiintoinen havainto oli näitten Belgian viimeisten terrori-iskujen jälkeen kuinka nopeasti suomalainen media vaikeni asian tuonne takasivun uutiseksi, ja vasta nyt kun tuli uusia, entistä huolestuttavampia asioita noiden terroristien touhuista, niin nyt sitten hammasta purren julkaistaan taas uutta uutista, entiset tosin tupataan entistä enemmän pimentoon.
Ei tainnut olla tuon rasisminvastaisen viikon kannalta oikein hyvä juttu että ulkomaalaiset, tietyn uskontokunnan (sen jalustalle nostetun) jäsenet suunnittelevat ja toteuttavat näitä iskujaan, ja targettikin alkaa huolestuttavasti jo lähenemään lintukotoa. Mutta ei kai se kunnon suvikselle mene jakeluun sitten lainkaan.

Kyllähän minäkin tiedän ettei jokainen muslimi ole mikään silmät-kiiluen-uskonnosta terrorismin toteuttajia, mutta milläs erotat toisistaan ns. maallistuneen muslimin ja radikaalin muslimin? Ero kun tuntuu olevan kovasti häilyväinen, niin moneen kertaan on jo uutisoitu näistä tapauksista joissa "kunnollinen, huolehtiva perheenisä" tai "hyvä äiti" äkillisesti muuttaa kurssia täydellisesti ja ryhtyy murha mielessä toimeen. Ei näytä siihen tarvittavan kuin tulinen saarna tai pari mullahilta tai imaamilta, ja kas, meillä onkin radikaali islamistiterroristi edessä jonka "rauhallinen, yhteiskuntaan sopeutunut" muoto onkin muuttunut joksikin ihan toiseksi.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Suomi - menetetty maa?

Onpahan taas ollut uutisointia tänään tarjolla, siinä kuin koko viikon. Oikein jaksaa aina vain ihmetyttää, kuinka tyhmänä suvaitsevat toimittajat ihmisiä pitävät, vaikka voivathan he kyllä olla oikeassakin. Paha mennä sanomaan...

Viikon alun suurimmat ongelmat Suomessa ovat olleet yhden perussuomalaisen esittämät kommentit yksityisellä FB-tilillä, ja yhden tummempipintaisen nuorukaisen epätoivoinen tuska Suomessa. Kun rasismi. Joo.

Katsotaas: kuinka epätoivoisia suvaitsevaiset oikein ovat, kun pitää todennäköisimmin salanimellä liittyä väijymään luultavasti kaikkien persujen yms. maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien naamakirjakavereiksi, vain jotta saisivat edes jotain millä revitellä tässä Suomen "laadukkaassa" "oikeassaolevassa" ja "oikeaa tietoa välittävässä" lehdistössä pesivien suvakkitoimittajien reposteltavaksi? Onkohan sielläkin alettu huomaamaan että #unelma ei sittenkään ole ihan niin unelmaa, mutta kun pakko on yrittää sen sijaan että otettaisiin lusikka kauniiseen käteen ja myönnettäisiin että ei ihan mennyt kuin Strömsöössä? Ja kun oikein syyllistetään kaikkia suomalaisia, ja eritoten persuja vaikka millä potaskalla, niin sillä #unelma muuttuu todeksi? Ei taida ihan olla sillä suunnalla kaikki muumit laaksossa, sanoisin.

En kerta kaikkiaan voi ymmärtää tuota mesomisen määrää. Jotenkin tuntuu että suvaitsevaistolta on aivot aivan sulaneet oikosulusta: jos naama on tumma ja huivi päässä, niin melko suurella todennäköisyydellä (noin 100 %) voi arvata että siellä on muslimilapsi. Jos lisäksi on vielä isoveljet valvomassa kadun toisella puolella, niin todennäköisyys on 110 %.
Ja jos muslimilapsi on leikkimässä kristittyjen leikkejä (tai noituuden perinteitä, kuten jossain oli esitetty) niin nehän olisi kotimaassaan kivitetty kuoliaiksi saman tien.

Mutta se minkä tuokin tapaus todistaa, on se että valtamedia on saavuttamassa tavoitettaan, kun jo kansanedustajia myöten pelätään median myllytystä. Mihin johtaa se jos kaikki kritiikki maahanmuutosta pystytään pelottelemaan kuoliaaksi?
Ja toisaalta, missä on muutamaa (enää) harvaa maahanmuuttokriittistä ääntä lukuunottamatta kaikkien ns. maahanmuuttokriittisten rohkeus? Ei edes pitävissä asemissa uskalleta enää sanoa mitään, kun pelätään median mustamaalausta. Jota suvaitsevainen toimittajakunta siis pitää tärkeimpänä aseenaan, ja valtamedian päätoimittajatasoa myöten ollaan hyväksymässä se että "tiedonvälitys" on enää irvikuva tiedonvälityksestä, ja jokseenkin täysin propagandakoneiston hallussa.

Toinen viikon alun Ylen revittelyistä on ollut huikea hypetys siitä kuinka Valtteri kärsii "rasismista". On ihan kauheaa kun on sanottu neekeriksi, ja on jopa tuumattu että onpa tumma naama. Kauheaa koulukiusausta.
Samaan aikaan ollaan täydellisen piittaamattomia kantasuomalaisiin lapsiin kohdistuvasta rasistisesta toiminnasta jota maahanmuuttajapenikat harjoittavat. Edes pahoinpitelyt eivät saa päätä kääntymään, lähinnä tuumivat että omahan on vikansa. Menee sillä lailla rasistisesti näyttämään naamaansa kun nämä kultamunien jälkeläiset sabotoivat koko koulunkäynnin, kuten tieto kertoo.

Edellisten lisäksi vielä Ylen uutisoima "tutkimus" siitä kuinka maahanmuuttajat ovatkin aivan huippuosaajia, joita nyt vain rasistisesti kieltäydytään työllistämästä. Suomessa kun on vuohipaimenille niin paljon töitäkin vielä.
Mutta jos ei osaa edes kuvasta näyttää mitä osaa (yksinkertainen kuva tiilien kantamisesta on liian monimutkainen?) eikä osaa mitään kieltä lukea tai kirjoittaa, niin sehän on vain valtaväestön rasismia.

Vai olisiko siinä takana kenties se että paremmalla ns. osaamisella voisi saada paremman elatuksen veronmaksajien kustannuksella? Kun tuolla sosiaaliturvakoneistolla kun ei kertakaikkiaan näytä olevan mitään häpyä eikä limiittiä, joten eiköhän ne kohta anna "koneinsinöörille" oikein täyden "ansiosidonnaisen" päivärahan...

Kaikki nämä huippuosaajat joilla on kielitaitoa (esimerkiksi englantia osataan oikein monta sanaa) ja koulutusta (jostain syystä lukutaito on jäänyt jonnekin?) monta luokkaa maassa jossa tiettävästi on vain yksi yliopisto ja koulutusta ei tarjolla suurimmalle osalle väestöä laisinkaan.

Mutta sehän olikin maahanmuuttoviraston tilaama (paino sanalla tilaama) tutkimus. Josta maksettiin. Jotta saadaan oikeanlainen tulos. Joka tukee #unelmaa.

Joten oikein ihmetyttää että nuo moniosaajat, joitten koulutustaso tuon tutkimuksen mukaan ylittää Suomen koulutustason ja ammattitaitoakin on niin maan perusteellisesti, eivät osaa sen paremmin mitään vuohipaimennusta kummempaa ammattia, eivätkä osaa lukea mitään latinalaisin aakkosin kirjoitettua (miten lie sitten arabialaisten tekstien, vai onko ne opittu kuvina?) kieltä, saati sitten kykene tekemään edes yksinkertaisia kotitoimia (kuten vessassa käyntiä) asianmukaisesti.

Jotenkin minä ymmärrän että vasemmisto on valmis tekemään mitä tahansa, että saisivat hallinnon kaadettua ja valtaan kunnon sosialistisen järjestelmän vaikka sitten kaaoksen kautta, mutta täytyy myöntää että ei näemmä korkeakaan oppiarvo saa sitä järkeä sinne päähän. Senhän todistaa jo vihreiden koulutustaso, on vaikka minkälaista kandia ja proffaa, mutta mitään oikeaa ei osata.
Mutta luulisi sentään että kun on selkeää mallia nähtävissä Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja oikein selvästi kaikista lähi-idän maista, niin että edes jotain pientä säteilyä syttyisi ylähimmiön valoissa. Vaan ei...

Yksi asia vielä: maanviljelys. Jostain mielenkiintoisesta syystä erityisesti suvaitsevan kansanosan mielestä on ihan oikein kun tapetaan maanviljely Suomesta. Ja sillai vihreästi roudataan kaikki purtava etelän mailta, sillai ekonomisesti ja saastuttamatta. Ja jos oikein hiukoo niin ainahan sitä voi lennähtää Italiaan nauttimaan pizzaa, tai Espanjaan syömään paellaa, ja jos oikein yritetään niin ainahan voi mennä Goalle nautiskelemaan itämaisista antimista.
Se on vihreää se.