sunnuntai 27. marraskuuta 2016

7-vuotiaan twiitit? Alepposta?

Pahoittelen ihan ensimmäiseksi kaikille niille jotka ovat ylipäätään kirjoitelmiani lukeneet, että on ollut pitkä väli sitten viime kirjoituksen. Mutta elämä vaatii oman osansa, näkkileipää tarttis saada ja uuden kielen oppiminen on vaatinut sekin osansa. Ja vaikka ajoittain on ollut todellä ihmeissään siitä mikä meno on Suomessa, niin vitutuskäyrää se ei ole nostanut niin korkealle että sen takia olisi ollut halukas menettämään yöunet.

Mutta nyt ihmettelin juuri kuinka tyhmiä suomalaiset toimittajat ovat, ja vielä kuinka paljon tyhmempiä ovat ne jotka heitä lukevat ja vielä uskovat lukemaansa. Uskomatonta.

Tän päivän Ilta-Paska kertoo kuinka tuhannen paskaksi pommitetussa [sic] Aleppossa jonka infra on tuhannen päreinä 7-vuotias tyttö twiittailee (kellä 7-vuotiaalla on oma twitter-tili ja vielä oikein kännykin jolla twiittailla?) "pysäyttävän viestin" joka saattoi jäädä viimeiseksi. Joo.

Jotenkin tuon uutisoinnin uskottavuus on vielä heikompi kuin uutisen kirjoittaneen in uskottavuus on. Joka sekään ei ole kovin korkea...

Vaikka Syyrian tilanne on mikä on (yhtään syyllistämättä suomalaisia joilla ei ole asiaan osaa eikä arpaa jos siellä islaminuskoiset tappavat toisiaan vääräuskoisuuden takia (?) ) niin miten tällaisen paskan suoltaminen muka auttaa asiaa? Auttaako? Jotenkin en usko...

Vielä vähemmän se auttaa sitä että suomeenkin otettaisiin lisää  elätettäviä "pakolaisia" eli parhaassa iässään olevia nuoria miehiä joiden ainoa ansio on lähteä lippahivoon kun alkaa elämä mättämään. Tai kun "tarttis tehdä jotain" tuntuu liian ahdistavalta, helpompaa on mennä sinne missä joku muu elättää ja maksaa viulut.

Kuulostaako yhtään tutulta? Kuten esmes Li A'lta?

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kuinka rasismi lisääntyy - uutishavaintoja

Suomen valtamedia on jälleen kerran ansiokkaasti uutisoinut kuinka rasismi lisääntyy, erityisen voimakkaasti se lisääntyy kaikissa valtioissa joita koskettaa tuo islamilainen maahanmuutto. Ja kukapas muu kuin valkoinen heteromies on jälleen kerran se suuri perkele ja syyllinen asiassa. Maahan tupanneilla laittomilla muuttajilla ja valtamediallahan ei ole ollut mitään osuutta asiaan, vaikka jotenkin tuntuu että valtamedian toimittelijoiden päätarkoitus on olla rasistisia nimenomaan kantaväestöä kohtaan.

Iltalehden laatuisa toimittelija Pekka Numminen kuitenkin lyö jo jalat alta, tehdessään näennäisen uutisoinnin espanjalaisesta parituhatvuotisesta perinteestä pääsiäisviikolla ja rinnastaa sen Ku Klux Klaniin. Toimittelijan mielestä siis reilun vuosisadan takainen neekereihin kohdistunut hörhöily (joka sinällään oli tuomittavaa ja taatusti väärin) leimaa tämän espanjalaisen pääsiäiskulkueiden perinteen kertakaikkiaan rasistiseksi. On se vaan kummaa miten tuo toimittelijan mieli oikein asioita yhdisteleekään, mutta eihän sillä ole väliä ettei se ole totta, sellainen kun pilaisi hyvän tarinan joka on vielä sopivan suvaitsevainenkin ja oikealla tavalla leimaava.

Ehkä tämän(kin) toimittelijan olisi syytä käydä kertaamassa siellä Sirola-opistossa jaettua materiaalia, sen sijaan että tekee niinkuin siellä opetettiin. Tuosta kun on lehtimieskunnia kaukana. Vaan jos on jo paatunut ammattivalehtelija ja suvaitsevaistoimittelija niin ei kai siitä enää ehjää saa.
No, ehkä tuollaisen tolvanan joku päivä vielä likvidoi jonkun näitten ihailtavien islamistien terrorityö, mistä sen tietää. Tuollaisella paljon matkustavalla kun on noita riskipaikkoja paljon enemmän.
Toisaalta, tulipa mieleen että en ihan heti muista että olisi näissä Ranskassa/Belgiassa ja muissakaan terroristien iskuissa kuollut yhtään toimittelijaa, niinkuin kaikilla muilla sotatoimialueilla? Oikaiskoon jos joku tietää paremmin, mutta eittämättä tulee mieleen että voisiko siellä olla jotain ennakkovaroitusjärjestelmää käytössä?

**Edit: Charlie Hebdon toimittajista jotka tapettiin yhdessä terrori-iskussa ei kannata tässä kommentoida, sillä vaikka he olivat toimittajia, niin hehän nimenomaan suhtautuivat kriittisesti myös islamiin, ja sitähän ei tuollainen iltalehdykän toimittelija-Numminen tee edes vahingossa, saati kaltaisensa.

Toinen mielenkiintoinen havainto oli näitten Belgian viimeisten terrori-iskujen jälkeen kuinka nopeasti suomalainen media vaikeni asian tuonne takasivun uutiseksi, ja vasta nyt kun tuli uusia, entistä huolestuttavampia asioita noiden terroristien touhuista, niin nyt sitten hammasta purren julkaistaan taas uutta uutista, entiset tosin tupataan entistä enemmän pimentoon.
Ei tainnut olla tuon rasisminvastaisen viikon kannalta oikein hyvä juttu että ulkomaalaiset, tietyn uskontokunnan (sen jalustalle nostetun) jäsenet suunnittelevat ja toteuttavat näitä iskujaan, ja targettikin alkaa huolestuttavasti jo lähenemään lintukotoa. Mutta ei kai se kunnon suvikselle mene jakeluun sitten lainkaan.

Kyllähän minäkin tiedän ettei jokainen muslimi ole mikään silmät-kiiluen-uskonnosta terrorismin toteuttajia, mutta milläs erotat toisistaan ns. maallistuneen muslimin ja radikaalin muslimin? Ero kun tuntuu olevan kovasti häilyväinen, niin moneen kertaan on jo uutisoitu näistä tapauksista joissa "kunnollinen, huolehtiva perheenisä" tai "hyvä äiti" äkillisesti muuttaa kurssia täydellisesti ja ryhtyy murha mielessä toimeen. Ei näytä siihen tarvittavan kuin tulinen saarna tai pari mullahilta tai imaamilta, ja kas, meillä onkin radikaali islamistiterroristi edessä jonka "rauhallinen, yhteiskuntaan sopeutunut" muoto onkin muuttunut joksikin ihan toiseksi.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Suomi - menetetty maa?

Onpahan taas ollut uutisointia tänään tarjolla, siinä kuin koko viikon. Oikein jaksaa aina vain ihmetyttää, kuinka tyhmänä suvaitsevat toimittajat ihmisiä pitävät, vaikka voivathan he kyllä olla oikeassakin. Paha mennä sanomaan...

Viikon alun suurimmat ongelmat Suomessa ovat olleet yhden perussuomalaisen esittämät kommentit yksityisellä FB-tilillä, ja yhden tummempipintaisen nuorukaisen epätoivoinen tuska Suomessa. Kun rasismi. Joo.

Katsotaas: kuinka epätoivoisia suvaitsevaiset oikein ovat, kun pitää todennäköisimmin salanimellä liittyä väijymään luultavasti kaikkien persujen yms. maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien naamakirjakavereiksi, vain jotta saisivat edes jotain millä revitellä tässä Suomen "laadukkaassa" "oikeassaolevassa" ja "oikeaa tietoa välittävässä" lehdistössä pesivien suvakkitoimittajien reposteltavaksi? Onkohan sielläkin alettu huomaamaan että #unelma ei sittenkään ole ihan niin unelmaa, mutta kun pakko on yrittää sen sijaan että otettaisiin lusikka kauniiseen käteen ja myönnettäisiin että ei ihan mennyt kuin Strömsöössä? Ja kun oikein syyllistetään kaikkia suomalaisia, ja eritoten persuja vaikka millä potaskalla, niin sillä #unelma muuttuu todeksi? Ei taida ihan olla sillä suunnalla kaikki muumit laaksossa, sanoisin.

En kerta kaikkiaan voi ymmärtää tuota mesomisen määrää. Jotenkin tuntuu että suvaitsevaistolta on aivot aivan sulaneet oikosulusta: jos naama on tumma ja huivi päässä, niin melko suurella todennäköisyydellä (noin 100 %) voi arvata että siellä on muslimilapsi. Jos lisäksi on vielä isoveljet valvomassa kadun toisella puolella, niin todennäköisyys on 110 %.
Ja jos muslimilapsi on leikkimässä kristittyjen leikkejä (tai noituuden perinteitä, kuten jossain oli esitetty) niin nehän olisi kotimaassaan kivitetty kuoliaiksi saman tien.

Mutta se minkä tuokin tapaus todistaa, on se että valtamedia on saavuttamassa tavoitettaan, kun jo kansanedustajia myöten pelätään median myllytystä. Mihin johtaa se jos kaikki kritiikki maahanmuutosta pystytään pelottelemaan kuoliaaksi?
Ja toisaalta, missä on muutamaa (enää) harvaa maahanmuuttokriittistä ääntä lukuunottamatta kaikkien ns. maahanmuuttokriittisten rohkeus? Ei edes pitävissä asemissa uskalleta enää sanoa mitään, kun pelätään median mustamaalausta. Jota suvaitsevainen toimittajakunta siis pitää tärkeimpänä aseenaan, ja valtamedian päätoimittajatasoa myöten ollaan hyväksymässä se että "tiedonvälitys" on enää irvikuva tiedonvälityksestä, ja jokseenkin täysin propagandakoneiston hallussa.

Toinen viikon alun Ylen revittelyistä on ollut huikea hypetys siitä kuinka Valtteri kärsii "rasismista". On ihan kauheaa kun on sanottu neekeriksi, ja on jopa tuumattu että onpa tumma naama. Kauheaa koulukiusausta.
Samaan aikaan ollaan täydellisen piittaamattomia kantasuomalaisiin lapsiin kohdistuvasta rasistisesta toiminnasta jota maahanmuuttajapenikat harjoittavat. Edes pahoinpitelyt eivät saa päätä kääntymään, lähinnä tuumivat että omahan on vikansa. Menee sillä lailla rasistisesti näyttämään naamaansa kun nämä kultamunien jälkeläiset sabotoivat koko koulunkäynnin, kuten tieto kertoo.

Edellisten lisäksi vielä Ylen uutisoima "tutkimus" siitä kuinka maahanmuuttajat ovatkin aivan huippuosaajia, joita nyt vain rasistisesti kieltäydytään työllistämästä. Suomessa kun on vuohipaimenille niin paljon töitäkin vielä.
Mutta jos ei osaa edes kuvasta näyttää mitä osaa (yksinkertainen kuva tiilien kantamisesta on liian monimutkainen?) eikä osaa mitään kieltä lukea tai kirjoittaa, niin sehän on vain valtaväestön rasismia.

Vai olisiko siinä takana kenties se että paremmalla ns. osaamisella voisi saada paremman elatuksen veronmaksajien kustannuksella? Kun tuolla sosiaaliturvakoneistolla kun ei kertakaikkiaan näytä olevan mitään häpyä eikä limiittiä, joten eiköhän ne kohta anna "koneinsinöörille" oikein täyden "ansiosidonnaisen" päivärahan...

Kaikki nämä huippuosaajat joilla on kielitaitoa (esimerkiksi englantia osataan oikein monta sanaa) ja koulutusta (jostain syystä lukutaito on jäänyt jonnekin?) monta luokkaa maassa jossa tiettävästi on vain yksi yliopisto ja koulutusta ei tarjolla suurimmalle osalle väestöä laisinkaan.

Mutta sehän olikin maahanmuuttoviraston tilaama (paino sanalla tilaama) tutkimus. Josta maksettiin. Jotta saadaan oikeanlainen tulos. Joka tukee #unelmaa.

Joten oikein ihmetyttää että nuo moniosaajat, joitten koulutustaso tuon tutkimuksen mukaan ylittää Suomen koulutustason ja ammattitaitoakin on niin maan perusteellisesti, eivät osaa sen paremmin mitään vuohipaimennusta kummempaa ammattia, eivätkä osaa lukea mitään latinalaisin aakkosin kirjoitettua (miten lie sitten arabialaisten tekstien, vai onko ne opittu kuvina?) kieltä, saati sitten kykene tekemään edes yksinkertaisia kotitoimia (kuten vessassa käyntiä) asianmukaisesti.

Jotenkin minä ymmärrän että vasemmisto on valmis tekemään mitä tahansa, että saisivat hallinnon kaadettua ja valtaan kunnon sosialistisen järjestelmän vaikka sitten kaaoksen kautta, mutta täytyy myöntää että ei näemmä korkeakaan oppiarvo saa sitä järkeä sinne päähän. Senhän todistaa jo vihreiden koulutustaso, on vaikka minkälaista kandia ja proffaa, mutta mitään oikeaa ei osata.
Mutta luulisi sentään että kun on selkeää mallia nähtävissä Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja oikein selvästi kaikista lähi-idän maista, niin että edes jotain pientä säteilyä syttyisi ylähimmiön valoissa. Vaan ei...

Yksi asia vielä: maanviljelys. Jostain mielenkiintoisesta syystä erityisesti suvaitsevan kansanosan mielestä on ihan oikein kun tapetaan maanviljely Suomesta. Ja sillai vihreästi roudataan kaikki purtava etelän mailta, sillai ekonomisesti ja saastuttamatta. Ja jos oikein hiukoo niin ainahan sitä voi lennähtää Italiaan nauttimaan pizzaa, tai Espanjaan syömään paellaa, ja jos oikein yritetään niin ainahan voi mennä Goalle nautiskelemaan itämaisista antimista.
Se on vihreää se.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kaksi tutkimusta

Onpa taas tänään ollut luettavaa riittävästi. Ensimmäisen, hyshys-hiljennetyn tutkimuksen löysin Ykän viimeisimmän pakinan kautta hiukan kiertäen.
Tämä kyseinen tutkimus on julkaistu jo 15.4.2013, ja se vasta onkin kalsaa luettavaa. Ei ihme että niin sisäministeriö että puolustusministeriö on halunnut  vaieta sen kuoliaaksi, sehän kertoo melko karusti sen että Suomen valtiolla on nyt edessään oikein todella "äkkisyvää" josta olisi syytä olla huolissaan tai tulee hukkuminen eteen.

Tutkimus muunmuassa toteaa että "Epävarmuus heikentää kansan uskoa tähän päivään ja tulevaisuuteen. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan tilanne on nyt Suomessa kriisiherkkä."

Lausunto mikä  lienee vieläpä melko vähättelevä, mutta jos virallisessa valtion rahoittamassa tutkimuksessa sanotaan näin, niin eiköhän valtion johdon tulisi olla aika lailla huolissaan. Mutta mitä vielä, hallitus toisensa jälkeen kusee omiin muroihin edelleen, ollen täysin piittaamatta todellisuuden ja unelmahötön törmäämisestä vastakkain vaikka merkit ovat täysin selvät: Päin vittua menee.

Lisää raportista lainattua:

"SMI-analyysin antama kokonaiskuva on huolestuttava. Vieraantuneiden, suomalaisen yhteiskunnan suhteen toivonsa heittäneiden ryhmä on suurin kartoituksen ryhmistä. 
Diskurssianalyysin tulokset kertovat, että kriittisesti suhtautuneiden vastaajien vastaukset olivat usein hyvin perusteltuja, selkeästi argumentoituja. Taustalla epäluulolla on kaksi selkeää syytä:

1. Luottamus päättäjiin on heikko. Päättäjien tietotaso arvioidaan heikoksi,  ja osaaminen puutteelliseksi. Päättäjien linjattomuuteen suhtaudutaan kriittisesti.
2. Työelämän arvot ovat kiristyneet ja käytännöt koetaan epäoikeudenmukaisiksi (kuka vain voidaan irtisanoa). Vastaajat pelkäävät, etteivät jaksa paineen alla eläkkeelle saakka.


Diskurssianalyysi osoitti myös sen, että positiivisen mielialan perustelut ovat hyvin stereotypisiä: ” Suomessa on kaunis luonto” ja ”vielä Nokia sieltä nousee”.
Vetureiden ryhmän kommentit ovat retoriikaltaan ja perustelultaan ohuempia."


Voiko tuota enää selvemmin sanoa? 

Välijohtopäätös tutkimuksesta:

"Tilanne on ymmärryksemme mukaan tulenarka, joten on viisasta varautua rauhattomuuksiin. Sosiaalista mielialaa ei voi ulkopuolelta manipuloida, mutta tilanteessa tyypilliseen käyttäytymiseen voi varautua ja toimia sen ehdoilla, jos toimenpiteet valitaan viisaasti ja kansalaisia tukeviksi."

Onko siis ihme että ministeriöt haluavat haudata tämän tutkimuksen mahdollisimman piiloon, vaikka kuinka tiedetään miten turmiollista tehty politiikka on? Suomen hallintohan joutuisi myöntämään että kaikki mitä on tehty on tehty päin helvettiä ja turmiollisesti.

Kannattaa lukea, ja kannattaa lukea huolella. Se on todella ikävää luettavaa, mutta auttaa varautumaan pahempaan joka aivan ilmeisesti on tulossa. Ja pian. 

No se toinen tutkimus, josta mainitsin. Vai onko se nyt oikeastaan tutkimus, pikemminkin uutisraportti, joka on tavallaan yhtä huolestuttava, tai ainakin sen pitäisi huolestuttaa Suomen hallintoa. Siinä kuin ajattelevia ihmisiäkin.
Tämä Taloussanomien uutinen yhdistettynä edellä mainittuun raporttiin antaakin jo vinkin siitä mihin ollaan menossa.

Noin äkkiseltään se ei kuulosta kummoiselta, mutta kun sitä miettii hetken niin se paljastaa karun kuvan: se osaava, ammattitaitoinen osa väestöstä on katsonut paremmaksi karistaa Suomen pölyt jaloistaan, johtuen pitkälti siitä että edellämainitun tutkimuksen tuloksista piittaamatta Suomen hallintovalta on jatkanut tuota jo tuhoisaksi todettua politiikkaa, käyden poliittisia pelejä silloin kun pitäisi tehdä jotain konkreettista. Ja silloinkin kun tehdään niin tehdään sekin sitten päin helvettiä.

Mietin juuri että jostain päivällä lukemastani tarttui tähän jälkimmäiseen liittyen (olisiko ollut Taloussanomista, tämä prkl kone ei tällä hetkellä suostu näyttämään muuta kuin tuon typistetyn mobiiliversion, enkä mitenkään saa tätä vaihtamaan täysversioon, luultavasti nimipalvelinvirhe mille en voi mitään) selvitystä juuri siitä mistä yhteiskuntaluokista nimenomaan muutetaan ulkomaille.

Joka tapauksessa se oli mielenkiintoinen havainto, että johtavassa asemassa ja akateemisilta aloilta muuttaminen ulkomaille töihin oli merkittävästi alhaisempaa kuin nimenomaan ammattitaitoisten osaajien kohdalla.

Johtopäätöksiä on kuitenkin varsin helppo tehdä edellisten perusteella:

1. Syrjäytyneet, työttömät ja muuten sivuraiteelle joutuneet eivät pysty muuttamaan, kun ammattitaito, osaaminen, raha ja mahdollisuudet puuttuvat
2. Johtavassa asemassa olevat eivät muuta, kun talous on muutenkin turvattu, eikä ole huolta toimeentulosta kuten monilla muilla. Tässä ryhmässä erottuu poliitikot ja vastaavissa tehtävissä työskentelevät, joiden elanto kustannetaan verovaroista, ei siis "huolta huomisesta"
3. Ammattitaitoinen ja osaava väki lähtee, kun huonon politiikan takia Suomea entistä pitemmälle äkkisyvään ajavat toimet heikentävät työmarkkinoita, estävät uralla etenemistä, ovat riskinä työpaikan menettämiselle ja niin pois päin... mutta ammattitaitoisella väestöllä on se etu puolellaan, että heidän osaamiselleen on kysyntää, toisin kuin näillä monilla "johtavissa asemassa" työskentelevillä tai ammattitaitoa joka puuttuu ensimmäisen ryhmän väestönosalta.

Ongelma Suomen kannalta siis on seuraava: juuri se väki joka kustantaa tuon poliittisen eliitin ja kurjaliston elämisen, siinä kuin maahanmuuttajienkin elättämisen (töihinhän heistä ei juuri ole, kun ei ole osaamista, lukutaitoa eikä alkeellisiakaan länsimaisen kulttuurin tietoja) alkaa pikkuhiljaa vetämään johtopäätöksen, jonka mukaan on paras poistua vielä niin kauan kuin se on mahdollista.

Ja hallitus, sen sijaan että tekisi jotain järkevää tekee juuri kaikki ne virheet joita pitäisi välttää: Ottaa lisää velkaa, korottaa veroja, roudaa maahan lisää elätettäviä. Sakotkin alkavat olemaan korotettu sille tasolle että kohta kuukauden liksa katoaa kun tulee rikesakko jostain mitättömästä pikkurikkeestä. Ja vain sen takia että koetetaan pumpata rahaa vielä lisää niistä jotka muutenkin jo maksavat lähes kaiken tuon paskan.

No, sitten kun lipsuu äkkisyvän puolelle, niin sitten nähdään miten huonosti siinä käy. Hyvin ei kuitenkaan, takuulla.
En pitäisi sitäkään skenaariota mahdottomana että Suomi oikeasti jakaantuu kahteen osaan, tuohon sairaaseen kehä kolmosen sisäpuolen elättialueeseen ja terveeseen mutta suljettuun muuhun osaan maasta.
Pääkaupunkiseudulla elää merkillinen ajatus että vain heidän tekemisillään olisi jotain vaikutusta, sillä vaikka sillä alueella elääkin merkittävä osa kansalaisista, niin se osa on ripeää vauhtia muuttumassa persaukiseksi kuormaksi sosiaalisysteemille kun suunnilleen jokainen osaaja muuttaa aina vain kauemmaksi tuon "metropoli-alueen" hullunmyllystä. 
Ennemmin tai myöhemmin siitä todennäköisesti seuraa myös se että teollisuus, se mitä vielä jäljellä on muuttaa myös, kun ei saa tekijöitä rahalla eikä millään töihin.
Ravinnontuotannonhan ei tarvitse muuttaa, sehän elää jo valmiiksi tuon alueen ulkopuolella. Mutta se on elinehto, syöminen kun kuitenkin on jokaisen suomalaisen(kin) pääelinkeino.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Uuninpankkopoika ja suvaitsevat kirjoitukset

Pahoittelen kaikille jotka viitsivät kirjoitelmiani lukea että on sitten edellisen mennyt aikaa. Mutta kun tuo työnteko jotta sille Ykän toteamalle tärkeimmälle toimelle eli syömiselle olisi jotain apua eikä tarvitsisi pelkkää henkeä haukkoa, niin on tuo mokoma vienyt melko lailla aikaa kun on ollut vähän tohinaa, hiukan enemmän kuin olisi aivan välttämättä ollut tarpeen.

Vaikka kuinka olin ajatellut että en enää lue noita Sakari Timosen kirjoitelmia, niin Ykän kommenttiosiossa esitetyistä linkeistä päädyin vahingossa taas tuonne lukemaan arvon puolioppineen lakimiehenplantun suvaitsevaisia kirjoituksia. Ei tosin hermo kestänyt lukea kuin muutaman viimeisimmän, mutta se vain vahvisti käsitystäni siitä että ko. kirjoittaja lienee yksi taatusti höyrähtäneimpiä, monellakin mittarilla mitattuna.

Aloitetaanpa tämä ruotiminen ihan tuosta nimimerkistä: Uuninpankkopoika. Osoittaa oivallista vasemmistolaisen, suvaitsevaisen lakimiehen ajattelua valita tuollainen. Sillä kun voi kertalaakista pestä oman perssiinsä puhtaaksi kun ottaa käyttöön tuollaisen vähättelevän nimimerkin. Ja mielenkiintoista, tapahtuu se Abrakadabra: Siinä missä Timonen on monessakin otteessa mollannut asioihin kriittisesti suhtautuvia "peräkammarin pojiksi" eli toisin sanoen vanhempien helmoissa eläviksi ja siten täysin virattomiksi, niin tässä se yhtäkkiä muuttuukin suorastaan kansallissankaruudeksi. Siis sama asia mistä Timonen syyttää muita on hänen kohdallaan tuota arjen sankaruutta. Omaishoitaja ja kaikkea. Just.
Samalla trikillä Timonen kerää jo valmiiksi uhripääomaa, sillä eihän tuollainen mammanpoika ja elättiläs mitenkään voi olla ikävä ihminen. Vai voiko?

Eiköhän Timonen tuolla tittelillä pumpanne veronmaksajien rahaa niin paljon kuin se vain on mahdollista. Ja omaan sukanvarteen tietysti kuten kunnon vasemmistolaisen/kommunistisen suvaitsevaisen voi odottaakin tekevän. Eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan yhteiskunta joka maksaa.
Ja Timonen joka parhaansa tekee vakuuttaakseen sitä että kun kyseessä on tarpeeton ja jopa rikollinen turhapaikanhakija niin yhteiskunnan tuleekin maksaa. Ja sieltä uuninpankolta hevonperseenkylässä onkin hyvä huudella ja puolustaa tuota yhteiskunnalle pelkästään haitallista toimintaa, kun ei ole yhtään VOKkia lähimaillakaan, eikä ensimmäistäkään mamua haittaamassa päivän puuhia kun astuu alas sieltä uuninpankoltaan.

Eihän tämä kaveri mikään tyhmä ole. On sentään lakimieskoulutus, ainakin omien sanojensa mukaan (minua ei kiinnosta, oli tai ei, mutta jos on niin onpahan ainakin oppinut kaikki konnankoukut millä lakia hassutetaan) eikä sitä kuitenkaan ihan vähillä älynlahjoilla saa, ainakin pitää osata lukea ja kirjoittaa. Ymmärryksestä kyllä ei missään puhuta.

Mutta todenteolla miettii Timosen ajatuksenjuoksua, kun lukee joitakin älynväläyksiä kyseiseltä herrasmieheltä, kuten kirjoitelmassaan "Saa vaikka tappaa" jossa hän esittää pokkana ajatuksen siitä että maahanmuuttoa koskevan debatin ja ilmiöiden suhteen on vain yksi ääripää.

Vähän niinkuin yksipäinen köysi.

Timonen tekeekin tässä todellisen keikauksen, väittäessään että koko maahanmuuttokritiikissä on vain yksi ääripää. Mutta jos on yksi, niin jossain on pakko olla toinenkin, muutenhan ei ole mahdollista että olisi ääripäitä. Ja sitä toista ääripäätä Timonen edustaa täydellisesti. Samalla hän rinnastaa sumeilemattoman ajattelunsa täysin kritiikittömästä (tai oikeastaan, kritiikistä jota ei saisi esittää) maahanmuuton puolustelusta ja haittojen vähättelystä siihen kahteen kolmasosaan suomen kansalaisista jotka eivät ole samaa mieltä. Hän koettaa väittää että hän ja samalla lailla ajattelevat kumppaninsa muka ajattelevat samoin, vaikka todellisuus on toinen. Toisaalta, todellisuus tuntuu suvaitsevaisille muutenkin ajoittain olevan kovin vierasta joten siihen nähden tuo voi heillä olla hyvinkin laatuunkäypä ajatus.

Ja, luettuani useammankin Timosen kirjoitelman voin kertoa että hän edustaa juuri sitä toista ääripäätä. Mitenkään muuten ei ole käsitettävissä se että miten hän pokkana on sitä mieltä että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti, kun todisteet puhuvat täysin päinvastaista.
Mutta Timonen ottaa tässä oppia parhaasta kommunistisesta ja natsistisesta perinteestä, että kun valhetta toistetaan riittävän usein niin se muuttuu todeksi. Eihän noilla aatteilla muutenkaan ollut juuri eroa, paitsi siinä että natsit eivät saaneet ihan niin paljoa omia kansalaisiaan hengiltä kuin kommunistit, kaikkialla maailmassa missä kommunistit ovat vallassa olleet. Ja niitä natsejakaan ei juuri muualla ole esiintynyt merkittävissä määrin kuin taannoisessa Saksassa.

Uuninpankkopoika on moneen otteeseen väkevästi todistellut että yksikään turhapaikanhakija tai maahanmuuttaja ei saa yhtään sen enempää Kelan tms. tahon tukia kuin kantasuomalainenkaan. Ja oikeassahan hän on, kun kyse on nimenomaan lakisääteisistä vähimmäistuista. Joita tosin melkoinen osa suomalaisista ei osaa, ei pysty tai ei tiedä hakea niiden saamiseen tarkoitetun pykäläviidakon takia.
Mutta turhapaikanhakijalle/mamulle tuodaan oikein viran puolesta paikalle tulkki ja spesialisti joka on perehtynyt jokaisen perhanan lapun täyttämiseen ja kaikkien tukien hakemiseen (milloinkas kantasuomalaisille aletaan tarjota vastaavaa palvelua?) joten jokainen tuki tulee, eikä sossun kiltit tädit kehtaa kieltää mitään tukia kun se olisi niin rasistista.
Kantasuomalaiselta voidaan sentään kieltää tuen saaminen vaikkapa kirjoitusvirheen takia tai siksi ettei ole rasti oikeassa ruudussa.

Edellisen lisäksi Uuninpankkopoika Timonen tyylikkäästi unohtaa sen tosiasian että on olemassa sellainenkin tuki kuin harkinnanvarainen toimeentulotuki, jota jostain syystä suorastaan tyrkytetään tp/mamu-asiakkaille. Ja jota kovin kitsaasti jaetaan kantasuomalaisille. Siitä uuninpankkopoika ei puhu mitään että harkinnanvarainen tuki myönnetään käytännössä jokaiselle tp/mamu-hakijalle, ja käytännössä kielletään kaikilta kantasuomalaisilta.
No, paras tähän mennessä julkisuuteen levinnyt tieto mamu-yksinhuoltajan saamista kaikista tuista verovapaana oli vain tuollaisen 42 000 euroa vuodessa käteen.

Kuinka moni työssäkäyvä saa niin paljon edes bruttona ennen veroja ja muita pakollisia maksuja? En usko että siellä ihan mahdottoman monia lapasia nousee...

Viimeisin, ehkä kaikkein eniten vituttava asia uuninpankkopojan kirjoittelussa oli se miten mies pisti ihan pokkana jopa poliisinkin tilastot uusiksi, luovasti mutta törkeästi tilastoja tulkiten.
Tätä kirjoitusta kirjoittaessani ei silmään sattunut tuota nimenomaista kirjoitelmaa, enkä yhtään ihmettelisi jos Timonen on sen jopa poistanut, sen verran päin helvettiä se oli. Taisi olla lakimies päissään kun sellaista kirjoitteli?

Joka tapauksessa uuninpankkopoika pisti tilastoja uusiksi oikein rohevalla kädellä, kun esmes raiskausrikoksista vähenteli suoralla kädellä kaikki ns. "alaikäisten partalasten" aiheuttamat rikosepäilyt. Taisi laittaa ne kantasuomalaisten sarakkeeseen, luulen, kun sinne näytti tulevan hiukan reilummallakin kädellä kun kaikki epäilytkin oli sillä puolen muuttuneet tuomioiksi. Samaan aikaan kun vain tuomiot tuolla toisella puolella oli laskettu mukaan, ja nekin melko niukasti?

Uuninpankkopoika haastoi kenet tahansa löytämään kirjoituksistaan yhdenkin kohdan jossa hän olisi kirjoittanut laittomuuksia, kannattanut mamu-raiskauksia jne., mutta kun lakimiehestä on kyse, niin eiköhän hän ole tarkkaan pitänyt huolta siitä ettei kirjoitelmiensa pohjalta saa mitään muuta kuin ympäripyöreitä latteuksia.
Mutta tarvitseeko? Eiköhän se ole aika lailla selvää mitä mies tahtoo sanoa, ja sillä perusteella kirjaan ko. henkilön juuri tuonne toiseen ääripäähän, enkä missään tapauksessa, koskaan enkä tässä maailmankaikkeudessa tunnusta että olisin samaa mieltä hänen kanssaan, ainakaan missään maahanmuuttoon ja sen ongelmiin liittyvässä.

Joka tapauksessa, Sakari Timonen on kohonnut tämän ns. "suvaitsevaiston" merkkihenkilöksi ja johtotähdeksi, mikä lienee hivelemässä arvoisan uuninpankolla makoilevan hemmon itsetuntoa. Mies joka laittaa rasisteille jauhot suuhun, kuten eräs yli-innokas Hyysärin toimittaja kirjoitteli.
Siitä huolimatta tämä kirjoitelma ei ole Timosta vastaan, hän kirjoittaa niinkuin ymmärtää. Kohteena on tuo revohka joka pitää Timosta messiaanaan, jolle mikään kustannus ei ole liikaa kunhan sen maksaa joku muu, eikä mikään rikos ole liian vakava, paitsi jos sen tekee kantasuomalainen.

Edelleen olen sillä linjalla että koko maassa kaikkein suvaitsemattomin väki löytyy juuri tuolta suvakkien laumasta, joka on mölyisä mutta onneksi kuitenkin melko vähäinen.