keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Vihreää märkänä, vai miten se olikaan?

Vaihteeksi taas saavat vihreät tuuletella oikein urakalla, sillä useammallakin otsikonlukijalla on taas tullut päästöjä pöksyihin. Yle pistää Antti Koistisen kynällä tulemaan taas otsikkotasolla tolkutonta tuubaa josta todellisuus on kaukana.
Kyllähän tuon pläjäyksen loppupuolella selvitellään niitä huonojakin puolia joita on paljon enemmän kuin mitä otsikko lupaa.

Kyse on Ylen 4.11.2015 julkaisemasta jutusta, jossa kerrotaan otsikolla "Hurja tutkimustulos: Tuulivoima laskee sähkön hintaa Pohjoismaissa liki 70 % – Voimayhtiöt menettäisivät miljardeja" kuinka tulevaisuudessa sähkö on halpaa kuin saippua. Juttua pönkätään Aalto-yliopiston tekemällä tutkimuksella jonka mukaan tuulivoima leikkaa sähkön hintaa "pohjoismaisilta sähkönkuluttajilta jopa 68 prosenttia".

Mutta miten tämä on mahdollista? Eihän tuulivoimaa ole rakennettu suomenkaan kamaralle kuin vain 5 % koko sähköntuotannon nimellisarvosta. No nyt sitten kaikki jotka vannovat tuulivoiman nimeen lopettavatkin lukemisen tähän ja ryntäävät barrikadeille, tätä täytyy saada lisää. Ehdottomasti, ja paljon.

Vaan mitä ihmettä, artikkelin laatija on jopa kirjaillut joitakin tosiasioita juttuunsa, mutta on jättänyt ne aivan artikkelin loppuun, arvellen kuitenkin ettei kukaan vihreä osaa lukea niin pitkälle. Voi olla jopa mahdollistakin, eihän tuo kriittinen lukeminen tai ristiinvertailu ole mitenkään kovassa huudossa, eikä monikaan kyseenalaista sitä mitä Yle otsikoi.

Siis kuinka homma hoituu? Yksinkertaista: kyseessähän on valtaisa tulonsiirto kuluttajilta sähkön suurkäyttäjille eli teollisuudelle yms. vastaavalle. Valtiot tukevat miljardeilla tuulivoiman tuotantoa niin rakennuskustannuksissa, tariffihinnoittelussa ja niin pois päin. Ja kukas ne valtion verot oikein maksaakaan? Aivan oikein, se on kuluttaja.

Näin saadaan "Halpaa sähköä" jonka tukikustannukset ovat enemmän kuin mitä ko. tuulivoimalat tuottavat käytettävää sähköä. Ja tämä vääristää sähkömarkkinoita, sillä tämä "halpa" tuulivoima on niin paljon verovaroilla tuettua että nyt kun sähkönkäyttö on vähentynyt teollisuuden vähenemisen myötä, että sähkön suurkuluttajille kohta sähkö on liki ilmaista. Tai heille maksetaan tavallaan siitä että käyttävät sähköä edes pikkaisen. Tämä taas saa perinteisemmät sähköntuottajat liriin, sillä heille ei tukia heru, vaan näiden pitäisi koettaa tuottaa halvemmalla sähköä kuin mitä sähkön tuottamisen kulut ovat. Ja sellainenhan on tunnetusti tuottamatonta liiketoimintaa.

Näin ollen siis perinteiset sähkön tuottajat joutunevat aikaa myöten ajamaan laitoksiaan alas, koska ei sitäkään hommaa kannata tappiolla tehdä.

Yksi erityisen huono puoli asiassa on että tuo tuulisähkö on kovasti epävarmaa ja epätasaista, ja sitä varten tarvitaan melkoisesti säätövoimaa muilla tavoin tuotettuna. Suomessakin harvemmin tuulee lainkaan silloin on kovimmat pakkaset, mutta sähkönkulutus kuluttajilla erityisesti on silloin korkeimmillaan. No jos ei tuule, niin mistäs se sähkö sitten tulee? No säätövoimasta, tietenkin, jota pitää olla vähintään saman verran kuin tuulivoimaa.
Mutta jos nämä säätövoimalaitokset ajetaan kannattamattomina alas, niin mistäs se sitten otetaan?

Perkele että ihminen voi olla tyhmä. Mutta kun touhutaan verovaroilla niin tuollaista se on. Vihreää, totisesti.

Jaha, jatketaanpa lukemista. Koistinen on kirjannut artikkeliinsa sen mikä tavallista sukankuluttajaa pitäisi kiinnostaa erityisesti:
"Myöskään tavalliset kotitaloudet eivät näkisi rajua sähkölaskun pudotusta, sillä kotitaloussähkön hinnasta vain 40–50 prosenttia on energian osuutta. Loppu koostuu veroista ja siirtomaksuista, jotka tuppaavat nousemaan jatkuvasti."

Noin. Siis kuluttaja, se tavallinen, ei sittenkään saa sähkölaskuaan 68 prosenttia halvemmalla, vaan itse asiassa kustannus nousee. Kun verot ja siirtomaksut, ja tuulivoiman tuki jne. Jokohan alkaa vihreiltäkin pöksyt kuivumaan?

Seuraava idioottimaisuus: "Tutkimuksen mukaan sähkö halpenee juuri tuulivoiman takia. Liski sanoo, että tuulivoiman vaikutusta pohjoismaiseen sähkömarkkinaan ei ole tähän mennessä tunnettu kovin hyvin, sillä tuulivoima laskee sähkön hintaa monimutkaisella tavalla."

Juu, ihan varmasti tuulivoima laskee suurkuluttajien hintaa. Kun sinne pumpataan sitä kuuluisaa verorahaa jolla se sähkö sitten tuotetaan. Yrjöperskeles tarinoi jossain pakinassaan siitä miten ihmisiä tullaan käyttämään paristoina. Vaikka asia olikin hiukan toinen, niin eikös tämäkin jo melko läheltä liippaa sitä? Sitä, kuinka kuluttajia kupataan sumeilematta että saadaan vähäjärkistä toimintaa aikaan?
Maksa veroja, jotta voidaan tukea tuulivoimaa joka on niin kallista että sitä varten tarvitaan lisää veroeuroja, jonka takia veroja pitää korottaa jotta voidaan tuottaa "halpaa tuulivoimaa". Jees jees.

Jaha. "Tuulivoima kattaa nyt noin viisi prosenttia Pohjoismaissa kulutetusta sähköstä. Osuus nousee arviolta kymmeneen prosenttiin vuonna 2020." Ja kymmenellä prosentilla tuotantoa sähkön hinta laskee 68 prosenttia? Oho. Siinä on harrastettu luovaa matematiikkaa ja runsaasti.

Ja lopuksi sokeri pohjalle, jos joku ei jaksanut itse artikkelia lukea:

"Liskin mukaan sähkön hinta-ale johtaa siihen, että yritykset eivät enää halua, eivätkä pysty rakentamaan uusia voimalaitoksia ilman valtion tukea.
Kärjistetysti sanottuna Suomesta sammuvat valot, mikäli vanhenevien voimalaitosten tilalle ei rakenneta uusia. Lisäksi tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat tuekseen säätövoimaa tyynien ja pilvisten päivien varalta.

– Pitkällä aikavälillä kuluttajien pitää osallistua näiden investointien maksamiseen, Liski sanoo."

Tulihan se sieltä. Eli "halpa tuulivoima" maksaa niin paljon ettei ole enää varaa tuottaa sitä ilman verojen korottamista. Ja kukapas taas kerran laitetaan maksamaan nämä vihreät hörhöilyt? Ettei vain olisi kuluttaja?

Kaikkein hulluinta asiassa on se ettei tässä edes vihreät tienaa, vaan ne jotka rakentavat turhaa ja tarpeetonta tuulivoimaa. Vain siksi että se saa vihreät byysat kostumaan.

4 kommenttia:

  1. No kuuleppa, mulla tuli kanssa suuri epäily mieleen, että taas jotenkin meitä kusetetaan. Kuulosti niin utopistiselta.

    VastaaPoista
  2. Terve, korpisoturi. Kyllähän periaatteessa tuulivoima olisi hyvä asia, mutta tällä tavoin toteutettuna, täysin kelvoton. Joten oikeassa olet, kyllä meitä kusetetaan.

    Minua ei juurikaan huvita se että joku sellainen instanssi kuin YLE jonka pitäisi tuottaa puolueetonta, faktapohjaista tietoa kansalaisille toimittajiensa kuljettamana tuottaa tällaista aatteen vääristämää roskaa. Ei paljoa auta vaikka loppuun on laitettu ihan oikeaakin faktaa, kun tietää että useimpien ihmisten mielipide on muodostunut jo otsikkoa lukiessa.

    VastaaPoista
  3. Ja se säätövoimahan on sitten luonnollisesti sitä kivihiilivoimaa. On jokseenkin älytöntä, että tuulisähkön tuottaja tienaa aina saman hinnan, oli sähkön hinta mikä hyvänsä. Mutta pyhään lehmään kannattaa sijoittaa ja ronkkia rahat liiviin. Noin henk koht olen muuten sitä mieltä, että mikäli turvetuotannon kehittämiseen ja tutkimukseen oltaisiin sijoitettu edes murto osa siitä rahasta mitä Suomen oloissa toimimattomaan tuulivoimaan, niin sillä tuotettaisiin valtaosa tarvitsemastamme energiasta. Ja jos sitä oltaisiin tutkittu ja kehitetty, niin ne ympäristövaikutuksetkin oltaisiin saatu selkeästi pienemmiksi. Mutta turvehan on vihreille haram, ja vihreitten ruikutuspainoarvo näissä asioissa on kohtuuttoman suuri.

    VastaaPoista
  4. Terve, Ykä

    Kivihiilivoimalat ovat tuossa oikeastaan ainoita (tai turvevoimalat, jos niitä olisi) käyttökelpoisia säätövoiman tuottajia, kun niitä pitää saada nopeasti ajettua ylös käyttöön ja pois käytöstä tilanteen mukaan. Niin vesi- kuin ydinvoimakin ei ole niin vain säädeltävissä, vaan käytännössä aina päällä.

    Turpeen käyttöä olisi todellakin voitu tutkia ja kehittää enemmän, ja sillä olisi myös merkittävä työllistävä vaikutus ihan kotimaisin voimin. Turvesuot kun ovat kotimaassa, kivihiili tuodaan maailmalta.
    Mutta vihreiden ajatteluun tällainen ei sovi, kun pitäisi ajatella nokkaansa pitemmälle, kun kyseessä on enemmän kuin vain yksi asia kerrallaan.

    Sinällään olen aika ajoin ollut hämmästynyt, että miten ihmeessä viherpiipertäjät ovat koskaan saaneet niin paljon vaikutusvaltaa, mutta se lienee melko suuressa määrin johtumassa juuri siitä että YLEn kaltaisten putiikkien toimittajakunnassa on niin paljon juuri näitä "vihreiden arvojen" kannattajia.

    VastaaPoista