Voisiko sanoa että ehkä aavistuksen pisti hymyilemään tänään kun takku.netin saitilta luin erään anarkistitaistelija-urhon itsetilityksen jossa uhkutaan toimintatarmoa ja rohkeutta uskomattomin määrin!
"Tuijotin poliisia tämän mellakakypärän läpi silmästä silmään. Olimme
kaikki täynnä voimaa, täynnä tahtoa näyttää ettei rasismi, fasismi tai
nationalismi ja sen hyväksyminen kaduille ole oikein. Ihmiset kääntyivät
kannoiltaan ja alkoivat juosta. En tiennyt mitä tapahtui, ennen kuin
lähdin itse juoksemaan perässä. Kuulin suhahtavan laukauksen, ja
poltteleva kipu levisi nilkkaani. Se tuntui siltä, kuin palava pullo
oltaisiin suurella voimalla isketty kohti. Minä olin juoksemassa
karkuun."
Voimaa, totisesti.
Jos Suomen anarkismi on tällaisten tolvanoiden ja luusereiden hallussa, niin ehkä ei siitä kovin paljoa tarvitse olla huolissaan. Rohkeutta riittää, kun vain on ainakin kolmekymmentä kaveria kannustamassa. Ja kunhan ei ole enempää kuin yksi vastassa.
Täytyykin varmaan jatkossakin käydä bongailemassa tuota saittia, saa hyvä naurut piristämään sateisempaakin päivää.
Toisaalta, on murheellista nähdä miten vähällä älyllä voi selvitä elämästä, mutta kai se sitten kun yhteiskunta elättää kun ei itse kykene eikä edes viitsi, kun kerran yhteiskunta elättää. Onkohan näillä naukujilla minkäänlaista selkärankaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti